3. Tuomio

mustataivas2

 

33. Hitaat härkäviikot – alkuvuosi 2016

Joulun ja uudenvuoden välipäivinä asianajajamme alkoi avustajansa kanssa laatia haastehakemusta hometalon myyjälle, mutta sitten hanke tyssähti kuin tossu lumeen koko tammikuun ajaksi asianajajan muiden kiireiden takia. Meille jokainen härkäviikko oli pitkä ja piinallinen ja talvi raskas kuin harmaa kivi lävistää, sillä koko elämämme oli seisahtanut hometalon ääreen.

Meillä oli nyt pieni koti ja arkielämän elementit koossa – legopöytä, muovailuvahaa, pari taulua, keittokirjoja ja jouluvalot – mutta minun sisintäni hiukoi ehtymätön ikävä kotikonnuille, kivenheiton päähän Pispalaan. Nykyisen pikkukotimme ja hometalon erotti ainoastaan kiverä harju, jonka ylitse matka lähikauppaan, kotirantaan, perhekerhoon ja kavereiden luo oli pitkä ja raskas taittaa.

Esikoisemme kävi ensimmäistä luokkaa linja-autolla ja kävellen, vaikka koulumatkaa oli häthätää kilometri. Isäntä saattoi hänet kouluun joka aamu. Ensin he köröttelivät bussilla harjun yli kolme pysäkinväliä ja patikoivat sitten puoli kilometriä ylämäkeä koululle. Siitä isäntä nousi keskustaan menevään bussiin ja jatkoi töihin. Minä jäin kahden pienemmän lapsemme kanssa pikkukotiin ja katselin, kuinka lauha talvi alkoi jäähtyä, Pyhäjärvi huuruta, ja yhtäkkiä elohopea laski – 32 pakkasasteeseen ja jää kumahti järven päälle kuin arkunkansi.

Me sairastuimme ankaraan influenssaan viikoiksi. En jaksanut puhua, lukea, enkä kävellä edes keittokomeroon – ja silti olin kiitollinen, että tämä oli aivan tavallinen influenssa eikä homemyrkytys. Eräänä aamuna pahasta unesta havahduttuani ajattelin, että olipa virkistävää nähda vaihteeksi painajaista, joka ei ollut totta!

Helmikuun puolivälissä haastehakemus lopulta toimitettiin käräjäoikeudelle. Vaadimme ensisijaisesti kiinteistökaupanpurkua ja toissijaisesti hinnanalennusta 110 000 euroa kiinteistön laatuvirheen perusteella. Lisäksi vaadimme myyjää korvaamaan virheiden välttämättömät selvittelykulut (tuolloin n. 13 400 euroa) ja oikeudenkäyntikulumme.

Itkin lukiessani haastehakemusta: meitä oli lopultakin kuultu. Kärsimyksemme oli sanoitettu asiallisesti, paisuttelematta ja todenmukaisesti, ja jälki oli karua. Liki vuoden minusta oli tuntunut, että tragediaamme vähäteltiin: myyjä oli kiistänyt kategorisesti kaiken ja jatkanut omaa elämäänsä rantalukaalissaan, ja selvitystöihin palkatut ammattilaiset tekivät vain töitään sitä mukaa kuin ehtivät, osa hyvin, osa huonommin. Ei heillä ollut koko elämä pelissä. Meillä oli, eikä meidän maailmanloppumme liikuttanut muita ennen kuin nyt, kun haastehakemuksella tönäisimme myyjän hetkeksi tolaltaan.

pikkuhiihtaja

 

34. Haastehakemus pähkinänkuoressa

Olimme ostaneet talon kesällä 2014. Ennen kaupantekoa taloon oli tehty kuntotarkastus, jossa ei havaittu mitään viitteitä home- tai kosteusvaurioista. Olimme havainneet voimakkaan hajun heti avaintenluovutuksessa ja maininneet myyjälle jo tuolloin asiasta. Samassa tilaisuudessa myyjä oli kertonut patteriverkoston paineiden laskevan ilman näkyvää syytä, vaikka hän oli kuntotarkastuksessa kieltänyt kaikki lämmitysverkon vauriot. Pian muuton jälkeen olimme alkaneet oireilla voimakkaasti, ja talossa oli suoritettu erilaisia tutkimuksia ja korjaustoimenpiteitä. Oireilun jatkuessa olimme lopulta joutuneet muuttamaan pois maaliskuussa 2015. Tutkimuksissa (mm. homekoiratutkimus, huonepölyn toksisuusmittaus, materiaalinäytteet lattiaeristeistä) oli havaittu erittäin laajat kosteus- ja homevauriot sekä alemmassa välipohjassa että ylemmässä välipohjassa sivu-ullakoiden kohdalla. Kaupungin terveystarkastajan mukaan nämä vauriot aiheuttivat terveydenhuoltolaissa tarkoitettua terveyshaittaa.

Rakennuksen alempi välipohja oli siis laajasti kosteus- ja homevaurioitunut. Vaurioitumisen syynä voitiin pitää rakenteen kosteusteknistä toimimattomuutta, sillä putkivuodon aiheuttama kosteusvaurio oli suljettu pois. Nykytietämyksen perusteella viileän kellarikerroksen yläpuoliset, betonirakenteiset välipohjat ovat riskirakenne, sillä kylmää betonipintaa vasten tiivistyy kosteutta ja lämmöneriste kostuu vähitellen, minkä seurauksena on mikrobivaurioituminen.

Myös ylemmän välipohjan sivu-ullakoiden kohdalla esiintyi kosteusvaurioon viittaavaa, kuivunutta mikrobikasvustoa, joka voi aiheuttaa terveyshaittoja. Kuivuneiden mikrobirihmastojen hajotessa sisäilmaan joutuu itiöitä ja itiöiden ja mikrobisolujen fragmentteja, joissa esiintyy samoja toksiineja ja allergeeneja kuin itiöissäkin, joten myös kuivunut mikrobikasvusto on korjattava.

Alempi välipohja on korjattava siten, että välipohjan lattiapinnoitteet, valu, lattialämmitys ja vaurioitunut lämmöneriste poistetaan, minkä jälkeen kontaminoitunut betonirakenne puhdistetaan joko jyrsimällä tai polttamalla. Uusi, kosteutta kestävä lämmöneriste asennetaan välipohjaan –lattialämmityksen alle, ja päälle asennetaan uusi lattiapinnoite. Ylempi välipohja korjataan poistamalla lattian pintarakenne ja eristeet sivu-ullakoiden kohdalta. Eristeen poisto ulotetaan n. metrin etäisyydelle sivu-ullakoista, yläkerran keskellä olevien huoneiden alle. Kantavat rakenteet tarkastetaan ja vaihdetaan vaurioituneilta osin, ja ellei se ole mahdollista, niin vaurioituneet rakenteet puhdistetaan hiomalla. Välipohjaan asennetaan uusi äänieristys, ja sen päälle uusi yläpinnan levytys ja lattiapinnoite.

Korjauskustannusarvion mukaan alemman välipohjan korjaaminen maksaisi n. 60 700 e., ylemmän välipohjan n. 39 400 e., homeettomaksi siivous 6 200 e., suojaus, rahdit ja työmaatekniikka n. 7 000 e. ja suunnittelu, työnjohto ja valvonta n. 11 900 e., eli yhteensä n. 125 200 euroa.

Rakennuksessa oli lukuisten vaurioiden ja laajan korjaustarpeen johdosta laatuvirhe. Patteriverkon vuodon osalta kyseessä oli tiedonantovirhe, sillä myyjä oli ennen kaupantekoa tiennyt, että patteriverkko vuotaa jostain kohtaa, koska paineet laskevat, mutta oli kertonut siitä meille vasta kaupanteon jälkeen. Tiedonantovirheesta oli kyse myös siinä, että myyjä oli ennen kaupantekoa kertonut, että alemman välipohjan lattialämmityksen on asentanut ammattilainen, joka oli samassa yhteydessä tarkistanut välipohjan purujen olevan kunnossa ja sopivat kyseiseen rakenteeseen. Kaupanteon jälkeen oli ilmennyt, ettei ammattilainen ollut tuollaista tarkastusta tehnyt ja että välipohjan purut olivat vaurioituneet ja aiheuttivat hyvin laajan korjaustarpeen.

Muutoin kyseessä oli salainen virhe, josta myyjä ei ollut tietoinen kaupantekohetkellä. Rakennuksessa todettujen poikkeuksellisen laajojen kosteus- ja lahovaurioiden, terveydelle haitallisten mikrobivaurioiden sekä rakennusvirheiden johdosta kohde ei vastannut kunnoltaan ja laadultaan sitä, mitä olimme voineet siltä perustellusti edellyttää mm. kauppahinta ja kaupan kohteesta annetut tiedot huomioon ottaen.

Maakaaren 2: 17 §:n mukaan ostajalla on oikeus purkaa kauppa, jos virhe on olennainen. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun (2015: 58) mukaan virheen olennaisuusarviointi perustuu kokonaisharkintaan, jossa huomioidaan paitsi mm. kiinteistön laatutasoa muihin vastaaviin kohteisiin ja rakentamisajan tyypilliseen laatutasoon verrattuna, myös kaupan kohteen sopimuksen mukaisiin ja kaupantekohetkellä olleisiin tietoihin. Virhettä voidaan pitää olennaisena, jos kiinteistön korjaaminen on asianmukaisen käytön kannalta välttämätöntä, mutta sitä ei voida kohtuullisin kustannuksin ja kohtuullisessa ajassa korjata, tai jos salaisen virheen korjauskustannukset poikkeavat merkittävästi siitä, mihin ostajan on tullut perustellusti varautua ennakkotietojen perusteella. Jos korjauskustannuksiin liittyy merkittävä riski siitä, että ne nousevat kohtuuttomiksi, ei ostajalta voida edellyttää, että hän kantaisi riskin korjauskustannusten määrästä ja korjaustöiden onnistumisesta.

Merkitystä on myös sillä, olisivatko ostajat tehneet kauppaa, jos virheet olisivat olleet tiedossa. Laatuvirheen vuoksi asuinrakennuksen käyttö voi olla kokonaan estynyt siihen saakka, kunnes virhe on asianmukaisesti korjattu, ja monesti ostajalle on ehtinyt aiheutua haittaa jo ennen kuin virheen syy on selvinnyt. Asumishaitan arvioinnissa merkitystä on myös terveysviranomaisten kannanotoilla asumiseen liittyvistä terveydellisistä riskeistä.

Meidän tapauksessamme ennen kauppaa tehdyn kuntotarkastuksen mukaan meidän tuli varautua kohtuullisen pieniin korjauksiin/huoltotoimenpiteisiin (perusmuureja vasten olevan puupaneelin poisto, kuistin kunnostus, yläpohjatilojen eli katon tuuletusraon puutteet), eivätkä korjaus- ja huoltotarpeet koskeneet miltään osin vaurioituneita alempaa ja ylempää välipohjaa. Rakennuksen aiheuttamien terveyshaittojen vuoksi emme voineet käyttää kiinteistöä aikomallamme tavalla perheemme kotina. Olimme joutuneet asumaan jo vuoden sijaisasunnoissa, ja kaiken aikaa meillä oli kaksinkertaiset asumiskulut maksettavina. Olimme joutuneet luopumaan irtaimistostamme sen mikrobivaurioiduttua käyttökelvottomaksi. Kiinteistön korjaaminen oli laajojen kosteus- ja homevaurioiden vuoksi kiinteistön asianmukaisen käytön välttämätön edellytys, eikä korjauskustannuksia, 125 200 euroa, voitu pitää kohtuullisena. Emme olisi ostaneet kiinteistöä lainkaan, jos virheet olisivat olleet tiedossa kaupantekohetkellä.

Maakaaren (2:33 2§:n) mukaan myyjän on kaupan purun yhteydessä suoritettava ostajalle korvaus kiinteistöä hoidosta ja sen arvoa nostavista kustannuksista, joita meille oli aiheutunut mm. lämmönvaihtimen uusimisesta (3 700 e.), patteriverkon venttiilin korjaamisesta (490 e), yläkerran makuuhuoneen ja alkovin katon ja seinälappeen eristämisestä (2 700 e) sekä yläpohjan remontoinnista (purueristeiden poisto, ilmasulkupaperointi ja piipun paloeristys sekä selluvillan puhallus yht. 2750 e). Vaadimme myyjää korvaamaan kiinteistön arvoa nostaneiden kustannuksien arvosta 7 000 euroa.

Toissijaisena vaatimuksena haimme hinnanalennusta, jonka lähtökohtana on pidetty virheen korjauskustannuksia vähennettynä mahdollisella tasonparannuksella. Tasonparannusta ei synny, mikäli korjaustyöt koskevat sellaisia rakenteita, joita ei rakennuksen keskimääräisen elinkaaren aikana normaalisti jouduta uusimaan. Hometalon virheiden korjauskustannukset olivat yhteensä 125 300 euroa, ja haimme hinnanalennusta 110 000 euroa, jossa oli huomioitu korjauksista aiheutuva hyvin vähäinen tasonparannus.

pakkashalo

 

35. Vastaus haasteeseen – huhtikuu 2016

Myyjän käräjäoikeudelle toimittamaa vastinetta oli vaikea lukea, sillä meidän näkökulmastamme se oli täynnä harhaanjohtamista, sumutusta, virheitä ja jopa panettelua. Toki kiistäminen oli hänen ainoa mahdollinen taktiikkansa minimoida tappiot ja väistää vastuu. Myyjä siis vastusti vaatimuksiamme kokonaan ja pyysi tuomioistuinta hylkäämään kanteen perusteettomana. Lisäksi hän vaati meitä maksamaan oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.

Myyjän mukaan rakennus oli ollut kaupantekohetkellä tyydyttävässä kunnossa. Kohteessa oli suoritettu remontteja, mutta kattavaa peruskorjausta ei ollut tehty eikä esimerkiksi eristeitä ollut uusittu. Kaikki korjaustoimenpiteet oli suoritettu asianmukaisesti eikä viitteitä väitetyistä vaurioista ollut havaittu. Ennen kaupantekoa tehdyssä kuntotarkastuksessa oli havaittu runsaasti huolto-, lisätutkimus-, korjaus- ja uusimistarpeita sekä riskirakenteita. Kuntotarkastusraportissa oli korostettu, että ostajan tuli varautua todennäköisiin vaurioihin jo pelkästään rakennuksen iän perusteella.

Myyjä kiisti kohteen yläpohja- ja sivuvinttitilojen laajat kosteus- ja homevauriot, sillä materiaalinäytteissä ei ollut havaittu viitearvot ylittävää mikrobikasvustoa. Mikroskopoinnissa havaitut lievät viitteet eivät osoittaneet vaurioitumista ja korjaustarvetta. Riski yläpohjan ja sivuvinttien korjaustarpeista ja vanhoista eristeistä oli ollut kaupantekohetkellä ostajien arvioitavissa, ja kuntotarkastuksessa oli annettu tieto yläpohja-/sivuvinttitilojen riskirakenteesta. Ostajat olivat hyväksyneet rakenteet ilman suositeltuja tutkimuksia ja varautuneet korjaustarpeisiin näiden rakenteiden osalta, joten tältä osin virhe kiistettiin.

Myyjän asianajaja jatkoi sinnikkäästi sumutus- ja ohipuhumistaktiikkaansa: hän käytti järjestelmällisesti ylemmästä välipohjasta nimitystä yläpohja eli katto, jonka lappeiden ilmanohjauksessa oli kuntotarkastuksessa havaittu puutteita, mutta joka ei millään muotoa liittynyt ylemmän välipohjan – eli yläkerran lattian – homevaurioihin.

Alemman välipohjan materiaalinäytteitä ei myyjän mukaan ollut säilytetty eikä toimitettu tutkittavaksi ohjeistuksen mukaan, eikä niitä voitu luotettavasti arvioida. Myöskään myöhemmin otetuissa materiaalinäytteissä ei ollut viitettä vaurioista. Alemman välipohjan vaurioiden selvittäminen olisi edellyttänyt rakenteiden avaamista, eikä sitä ollut tehty, joten vuotovaurion mahdollisuutta ei ollut luotettavasti selvitetty tai poissuljettu. Alakerran lattiaremontti oli suoritettu ammattilaisen toimesta hyvää rakentamistapaa noudattaen eikä mitään vaurioviitteitä havaittu korjaustoimenpiteiden yhteydessä. Rakennuksen alemman välipohjan väitetyissä vaurioissa oli kyse korkeintaan salaisesta virheestä.

Kyseiset rakenteet oli joka tapauksessa korjattavissa kohtuullisin toimenpitein ja vastaaja oli jo tarjoutunut suorittamaan hinnanalennusta. Tästä huolimatta me olimme päätyneet kanteen nostamiseen ja jättäneet vauriot korjaustarpeineen tutkimatta.

Myöskään muissa tutkimuksissa (mm. homekoiratutkimus, toksisuusmittaus, ostajien itse ottamat näytteet) ei ollut osoitettu, että kohteessa olisi sisäilmahaittaa. Ostajan itse suorittama näytteenotto ja säilyttäminen oli tapahtunut virheellisesti, eikä kertonut mitään kohteen väitetyistä vaurioista.

Väitteet hajuhaitasta kiistettiin. Rakennus oli ollut luovutushetkellä kolme kuukautta tyhjillään, joten väitetty hajuhaitta selittyi viemäreiden kuivumisella. Myös kampaamotilan puolella saattoi olla kemikaaleista johtuvia hajuja, jotka voitiin poistaa pintaremontilla.

Väitteet terveyshaitasta kiistettiin. Terveystarkastajan mukaan materiaalinäytteet oli otettu virheellisesti, eikä niiden tuloksista voitu tehdä kuin suuntaa-antavia johtopäätöksiä. Kohteessa ei ollut todettu terveyshaittaa aiheuttavia olosuhteita, eikä kohdetta ollut asetettu asumiskieltoon. Myyjä perheineen oli asunut talossa 5 vuotta, eikä heillä ollut koskaan ollut asumisterveysongelmia.

Patteriverkostossa ei ollut vuotoa, vaan järjestelmästä oli hävinnyt vähän painetta. Painehävikin syyksi oli selvinnyt viallinen venttiili. Tieto painehäviöstä oli ollut ostajien tiedossa ennen hallinnan luovutusta ja loppukauppahinnan maksamista. Kyse oli erittäin pienestä puutteesta, joka ei ollut aiheuttanut muita vaurioita ja oli korjauskustannuksiltaan merkityksetön. Paineen häviämiseen liittyvästä virheestä ei ollut reklamoitu maakaaren (2: 25 §:n) mukaisesti kohtuullisessa ajassa, joten kantajat olivat menettäneet mahdollisuuden vedota virheeseen.

Väitteet liiketilan lattiamateriaalin kemiallisesta hajoamisprosessista kiistettiin. Väitteet irtaimiston mikrobivaurioitumisesta kiistettiin.

Kiinteistössä ei ollut laatuvirhettä. Kaupankohde oli yli 60 vuotta vanha talo ja tyydyttävässä kunnossa. Vaikka kohteessa olisi alemman välipohjan vaurioiden osalta ollut salainen virhe, ei sitä mitenkään voitaisi katsoa merkittäväksi. Korkeimman oikeuden ratkaisu (2015:58) ei ollut verrattavissa tähän tapaukseen. Ostajien väittämä korjaustarpeen laajuus perustui oletuksiin ja rakenneavaukset oli jätetty tekemättä. Epätietoisuus korjaustarpeen laajuudesta johtui pelkästään ostajien laiminlyönnistä. Väitetyt virheet olivat korjattavissa yksinkertaisin toimenpitein eikä kysymys ollut pitkäkestoisesta remontista. Ostajilla ei ollut objektiivisesti arvioiden perusteltua syytä pois muuttamiselle. Pois muuttaminen ja virheiden korjaamattomuus olivat johtuneet ostajien henkilökohtaisesta valinnasta. Kohde oli ollut koko ajan asumiskelpoisessa kunnossa ja myös vauriot olisi voitu kohtuullisessa ajassa korjata.

Esitetyissä korjauskustannuksissa ei ollut kyse enää vaurioiden korjaamisesta, vaan mittavasta perusparannuksesta ja vanhan talon normaalista huoltokorjauksesta. Vaatimuksissa ei huomioitu lainkaan eristyksen uusimisesta ja energiatehokkuuden parantumisesta syntyvää tasonparannusta. Kohteen remontoiminen uudiskohdetta vastaavaan tasoon ei kuulunut myyjän vastuulle.

Korjaus oli mahdollista suorittaa edullisemmin alakautta, koska tällöin säästyttäisiin uusitun lattiapinnoitteen ja lattialämmityksen rikkoutumiselta. Kustannusarvio alakautta korjattuna oli 21 770 euroa, mikä oli n. 6 % kauppahinnasta, eikä sitä voitu pitää mitenkään poikkeavana siitä, mihin ostajien oli vanhaa taloa ostaessaan väistämättä pitänyt varautua. Kyse ei ollut purkukynnyksen ylittävistä olennaisista virheistä ja vaatimus kaupan purkamisesta oli perusteeton.

Myös vaatimus hinnanalennuksesta tuli hylätä selvittämättömänä.

pakkaskukat

 

36. Valheita ja vedätyksiä – huhtikuu 2016

Turhautunut raivo painoi ja karvasteli sydänalassani kuin kilo hiekkaa. Meidän näkökulmastamme myyjän vastine oli täynnä virheitä, vedätyksiä ja harhautuksia, ja hän kiisti kategorisesti ihan kaiken: sekä alemman että ylemmän välipohjan homevauriot, näytteenoton ja materiaalinäytteiden tulokset, terveys- ja hajuhaitan, patteriverkon vuodon, poismuuttomme syyt, irtaimistomme homevaurioitumisen ja korjaustarpeen sekä –kustannusarvion.

Talo oli esitelty meille hyväkuntoisena helmenä, jonka suuret remontit (sähkötyöt, tulovesi- ja viemäriputket, keittiö- ja wc-remontti, alakerran kaikki pinnat yhtä huonetta lukuunottamatta) oli jo tehty. Yläkerran pinnat olivat toki jo ikääntyneet, mutta vanheneminen ei haittaisi asumista. Talon kunto oli muutettu kauppakirjaan tyydyttäväksi ilman että kukaan oli asiasta meille maininnut tai muutosta perustellut. Kuntotarkastuksessa havaitut puutteet olivat pieniä ja omalla työllä edullisesti korjattavissa, eivätkä mitkään niistä koskeneet homeisia välipohjia. Kuntotarkastusraportti ei voinut vapauttaa myyjää vastuusta vain perustellen, että rakennuksen ikä oli riskitekijä: kyllä talo vanha saa olla, mutta ei homeessa.

Toisin kuin kuntotarkastuksesta poissaollut myyjä väitti, kuntotarkastaja oli käynyt myös katolla eli yläpohjassa. Hän oli todennut katon tuuletuksessa puutteita, jotka isäntä oli sittemmin korjannut yläpohjan eristeremontin yhteydessä. Sen sijaan kaksi sivuvinttiä oli poistettu kokonaan käytöstä umpinaisen seinän taa, eikä niihin ollut silloin eikä myöhemminkään pääsyä. Ostajina emme voineet vaatia myyjää avaamaan umpivinttejä, sillä kiinteistö ei tuolloin ollut meidän hallussamme. Mitään materiaalinäytteitä ei noilta umpiullakolta missään vaiheessa otettu, vaan ylemmän välipohjankin näytteet otettiin asuintiloista. Myyjän asianajaja rinnasti siis järjestelmällisesti yläpohjan ja umpinaiset sivuvinttitilat, ja vaikka kyse oli katosta ja lattiasta.

Alemman välipohjan näytteet oli toimitettu laboratorioon parin päivän viiveellä, ja se oli ensimmäisen asiantuntijamme virhe, josta me jouduimme karvaasti maksamaan. Materiaalinäytteet tuli toimittaa viljelyyn vuorokauden kuluessa, mutta asiantuntijamme oli vienyt näytteet postilaatikkoon torstai-iltana, josta ne olivat lähteneet eteenpäin vasta perjantaina, viivähtäneet lajittelukeskuksessa viikonlopun yli ja saapuneet vasta maanantaina laboratorioon. Myöhemmin oikeudessa toinen asiantuntijamme todisti, ettei viive vaikuttanut materiaalinäytteiden tulokseen ainakaan lisäävästi; jos näytteessä oli sädesientä tai homeitiöitä, niin niiden määrä pikemminkin väheni kuin lisääntyi pitkässä säilytyksessä. Myyjän asiantuntija oli tämän tiennyt eikä takertunut viiveeseen, vaan uskoi laboratoriovastausten osoittavan alemman välipohjan laajan homevaurion, mutta myyjä tarttui tietenkin tähänkin oljenkorteen.

Toinen asiantuntijamme oli myöhemmin ottanut materiaalinäytteitä alemman välipohjan pintamateriaaleista (eikä eristeistä, joista aiemmat, kiistanalaiset näytteet oli otettu) tutkiakseen, oliko lattialämmityksen betonivalu ollut kosteaa pintamateriaaleja asennettaessa. Ei ollut, ja lattian pintamateriaalit oli asennettu oikein, mutta myyjä käytti näitä puhtaita näytteitä todisteena siitä, ettei hometta oikeastaan ollut missään. Emme voineet avata alempaa välipohjaa materiaalinäytteiden ottoa enempää rikkomatta lattialämmitystä ja aloittamatta lattiaremonttia, ja sitä me emme halunneet tehdä, vaan purkaa kiinteistökaupan. Putkivuodon mahdollisuuden olimme sulkeneet luotettavasti pois, sillä venttiilin tihkuvuoto oli viimeinkin korjattu, eikä lämmitysjärjestelmän paine enää laskenut. Myyjä ei tätä kuitenkaan uskonut, koska alempaan välipohjaan ei ollut tehty hänen asiantuntijansa suosittelemia rakenneavauksia.

Myyjä oli kaupanteon jälkeen kertonut meille remonteista ja jakanut kuvia eri työvaiheista. Hän oli kertonut ”perinnerakennusmestarin” auttaneen remontissa ja tutkineen alemman välipohjan purueristettä ja todenneen sen silmämääräisesti kuivaksi. He olivat yhdessä päättäneet jättää purueristeen lattialämmityksen alle, jolloin orgaaninen eriste suljettiin eräänlaiseen ilmatiiviiseen pussiin. Mitään näytteitä ei eristeestä ollut silloin otettu. Myöhemmin ”perinnerakennusmestari” unohtui tyystin ja myyjä väitti lattialämmitysvalmistajan alihankintayrityksen tehneen pohjatyöt, vaikka se oli ainoastaan pinta-asentanut lämmitysputket laastivalun päälle. Epäilimme ”perinnerakennusmestarin” tehneen töitä pimeästi, sillä emme saaneet hänen työsuorituksistaan edes pyytämällä mitään kuitteja tai tositteita, mutta veronkiertoa oli liki mahdoton todistaa.

Alemman välipohjan osalta kyse oli tiedonantovirheestä, sillä myyjä oli itse tehnyt korjauksia välipohjaan, ja virhe havaittiin nimenomaan tällaisessa itse korjatussa rakenteessa. Tällöin myyjän voitiin katsoa tienneen tai ainakin pitäneen tietää asiasta ennen kaupantekoa. Vaikka kyse olisikin salaisesta virheestä, niin ei se myyjän vastuuta poista – tosin myyjän asianajaja pyrki edelleen vetoamaan vanhaan oikeuskäytäntöön, jonka mukaan salainen virhe ei juuri koskaan johtanut  kiinteistökaupan purkamiseen vaan ainoastaan hinnanalennukseen. Korkeimman oikeuden ennakkopäätös oli kuitenkin muuttanut tämän käytännön, ja kaupanpurku oli mahdollista saada myös salaisen virheen osoittautuessa merkittäväksi.

Myyjä ilmoitti tarjonneensa meille jo hinnanalennusta vaurioiden korjaamiseksi. Hän oli yhden ainoan kerran maininnut euromääräisen summan loppukesällä 2014, kun reklamoimme häntä ensimmäisen kerran talon tyrmistyttävästä hajusta, jonka hänkin oli kanssamme haistanut avaintenluovutuksessa ja kauhistellut sitä. Myyjä oli tarjonnut meille korvaukseksi 5 000 euroa sillä ehdolla, että luopuisimme muista mahdollisista ja myöhemmistä vaateista häntä kohtaan. Asianajajansa välityksellä hän ei enää ollut tarjonnut meille mitään euromääräistä summaa, lupaillut vain ympäripyöreästi osallistuvansa korjauskustannuksiin, mikäli korjaaminen tehtäisiin hänen asiantuntijansa suosittelemalla tavalla alakautta, lattian pintarakenteita rikkomatta.

Myyjän asiantuntija oli sentään päivittänyt korjauskustannusarviotaan roimasti ylöspäin – hänen ensimmäinen arvionsa oli n. 4 500 euroa, ja uusin jopa 21 770 e. Silti se tuntui karkealta pilalta. Tuolla summalla ammattilaiset muka avaisivat kellarin katon betonilaattaan useita aukkoja, joista välipohjan homehtunut purueriste imettäisiin poissa, ja jäljellejäävät betoniosat puhdistettaisiin joka puolelta mekaanisesti tai soodapuhaltamalla n. 30-40 cm korkuisessa välipohjassa. Tilalle puhallettaisiin uusi lämpöeriste ja betonilaatan aukot suljettaisiin jollain opilla.

Meidän maalaisjärkemme ei tahtonut millään taipua ymmärtämään, miten niin suuren (100 m²) ja sokkeloisen tilan voisi tyhjentää, saati puhdistaa! alakautta. Eristetila oli ahdas ja matala, sen korkeus oli n. 30-40 cm (ennen ylempää raakalautalattiaa) ja leveys kantavien betonipalkkien välissä n. metrin verran.  Työmiesten pitäisi ryömiä välipohjassa imuroimassa homeista eristettä pois ja sitten puhdistaa jäljellejäävät betonitasot ja –palkit joka puolelta mekaanisesti tai soodapuhaltamalla. Jos työn ylipäänsä voisi siten tehdä, niin ei taatusti tuolla summalla!

Myyjä kiisti terveyshaitan sillä verukkeella, ettemme olleet hakeneet taloon asumiskieltoa – jota ei omaan, asumattomaan taloon voinut edes hakea. Hän kertoi asuneensa talossa 5 vuotta ilman ongelmia – tosin puolet näistä ennen remonttia, ja ongelmat kärjistäneen lattialämmitysremontin jälkeen vain vuoden verran ennen muuttoa ulkomaille ja talon vuokraamista. Homekoiratutkimuksen aikaan hän oli kertonut meille, ettei talon vuokralaisilla ollut mitään terveysongelmia, ainoastaan alakerran asukkaalla oli ollut pitkittynyttä flunssaa – joka on ilmiselvä homeoire! Terveyshaitan kiistäminen korpesi meitä eniten, sillä luulimme terveydenhoitoalalla työskentelevän äidin ja mummon ymmärtävän sädesienten ja homeiden terveysriskejä paremmin.

Myyjä ei siis uskonut mitään todisteita tai tutkimustuloksia, vaan kiisti ne järjestelmällisesti, aivan kuin niitä ei olisi ollut olemassakaan. Meillä oli toistakymmentä luotettavaa lausuntoa, joissa osoitettiin talon laajat homevauriot ja niiden aiheuttama terveyshaitta, mutta ei. Eikä ole. Ei ole hometta eikä terveyshaittaa. Ei ole hajuhaittaa eikä laatuvirhettä. Ei ole. Ei.

Emme varsinaisesti epäilleet tahallisuutta; myyjä ei varmaan ollut tietoisesti remontoinut sukutalostaan homeista, mutta se, ettei hän suostunut kantamaan vastuuta teostaan, oli tahallista. Ei kenellekään saa myydä hometaloa tieten tahtoen, ja jos niin sattuu vahingossa tekemään, niin myyjän täytyy kantaa vastuunsa ja oikaista virhe. Ja sitä hän ei tahtonut tehdä.

Meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä käräjille.

jääpuukot

 

37. Kotileikkiä ja –ikävää – talvi 2016

Haastehakemuksen jättämisen jälkeen käperryimme kuin oravat pikkuiseen pesäänsä. Olimme leikkineet kotista jo niin kauan, että pikku hiljaa elämän kulisseihin alkoi onnikin asettua.

Arki oli kotoisa soppa hyviä hetkiä, kiirettä ja kähinää, hymyjä, hammastenkiristystä ja haikeutta, enkä hetkeksikään unohtanut, että tämä oli pikkuveljen viimeinen talvi kotona; syksyllä joutuisin laskemaan hänet esikouluun. Pikkutyttömme oli suloisessa iässä, juuri puhumaan oppinut kilkattelija, ja sisarusten leikit polveilivat päivät pitkät sohvalla, sängyillä, rantakalliolla ja leikkipuistossa.

Isoveljen maailmanpiiri avartui, sillä hän jäi liki joka päivä koulun jälkeen kavereiden luokse leikkimään ennen kuin huristeli bussilla harjun yli kotiin. Olin silloin ja edelleen tavattoman kiitollinen niille äideille, isille, isovanhemmille ja lastenhoitajille, jotka avasivat oven pojallemme. Hän sai elää ekaluokkalaisen huoletonta, hilpeää elämää elämäntilanteestamme huolimatta.

Sitten tapahtui jotain, jota ei tapahdu edes elokuvissa, sillä se olisi liian epäuskottava juonenkäänne: myyjän tytär, joka oli ollut mukana mm. talon kuntotarkastuksessa ja ensimmäisessä kaupantekotilaisuudessa, muutti seinänaapuriksemme.

Jonain päivänä huomasin naapurin nimen ovessa vaihtuneen. Se oli sama kuin myyjän tyttärellä, mutta ajattelin, että kaupungissamme asuu niin pipona porukkaa, ettei ole mahdollista, että juuri se yksi tupsu tunkisi seinän taa. Vaan kylläpä vain olikin.

Eräänä lauantaiaamuna myyjän tytär tuikaisi samaan hissiin minun, isännän ja pikkutyttömme kanssa. Jäädyimme kuin lumiukot ja kielemme karahtivat kohmeeseen, emmekä saaneet sanottua mitään. Pimu pulisi hissin täyteen muuttojuttujaan, kuinka paljon hänellä onkaan tavaraa ja miten sitä on vaikea siirtää, enkä saanut kuitattua, että eipä vaan meillä; kun me viisi muutimme tuohon tupakeittiöön, niin meillä oli mukana vain pari banaanilaatikkoa. Että olisit ostanut mummulan äidiltäsi, niin ei tarvitsisi nyt haalata turhaa romua mukana. Ironisinta tässä oli, että juuri tämä neito oli harkinnut vakavissaan hometalon ostamista omaksi kodikseen. Olisiko myyjä selvittänyt sen sotkun käräjillä vai sopinut asian lapsensa kanssa?

Me asuimme nyt samankokoisissa asunnoissa, myyjän iloinen sinkkutytär ja homevaurioitunut, viisihenkinen ja kaksikissainen perhe. Emme onneksi kohdanneet uutta naapuriamme useinkaan, joten elämä jatkui alkutyrmistyksen jälkeen raiteillaan.

Laskiaisena ilottelimme vanhaan kotirantaamme järjestetyssä talviriehassa. Talvi oli taittunut harmaaksi ja sateiseksi ja vesi vain roiskui, kun lapset laskivat jäämäkeä. Ilo oli silti ylin, kun muksut onkivat kojusta yllätykset: pikkuveli sai ihka oman punaisen pulkan ja kuopus ja esikoinen liukurit. Kävelehdimme vetisellä jäällä, katselimme itkunharmaata, rakasta Pispalaa ja kaipasimme kotiin niin että sydänalassa naukui.

Laskiaisriehassa tapasimme entisen naapurimme, yksinhuoltajaäidin, joka oli muuttanut tyttärensä kanssa kerrostalokaksiosta isompaan asuntoon ylemmäs harjulle. Hän oli auttanut meitä maailmanlopun alussa järjestämällä pienimuotoisen vaate- ja lelukeräyksen lapsille, ja kysäisi nyt, että missäs me asuimmekaan ja kuinka suuri koti meillä on. Hän oli muuttamassa rakastettunsa luo pääkaupunkiseudulle, ja mietti, josko suosittelisi meitä vuokranantajalleen. Hän asui tyttärensä kanssa n. 75-neliöisessä kolmiossa, jossa oli hauska, sokkeloinen rakenne, oma sauna ja iso, pihamainen parveke. Ja ennen kaikkea: se sijaitsi Pispalassa, kivenheiton päässä koululta, jossa myös pikkuveli aloittaisi esikoulun syksyllä.

Emme uskaltaneet edes toivoa mitään niin hyvää, parasta! Sovimme palaavamme asiaan, jos hän irtisanoo asunnon. Hauras toive kotiinpääsystä alkoi kuitenkin virota rinnoissamme kuin tiukkana talvehtinut silmu.

Samoihin aikoihin kerrostalokolmiomme ostaja soitti isännälle ja kyseli kuulumisiamme. Hän ei ollut oikein kotiutunut kerrostaloon, ja harkitsi asunnon myymistä ja mummonmökin ostamista, ja hänkin halusi tarjota ensin ostomahdollisuutta meille, kun tiesi ahdinkomme ja koti-ikävämme. Meillä ei tietenkään ollut mitään mahdollisuutta ostaa vanhaa kotiamme takaisin, sillä lainamme oli jo tapissa ja pankilta pyydetty lyhennysvapaata siihenkin, mutta ajatus oli tärkein.

Tämä ihmissydänten pyyteetön hyvyys liikutti minut kyyneliin asti: että jotkut ihmiset halusivat meillekin hyvää ja olivat valmiita toimimaan sen eteen!

Asuinpaikalla on aina ollut minulle valtava merkitys; minusta se on yhtä tärkeä perustieto ihmisestä kuin etu- ja sukunimi. Evakkovuoden aikana onneni ja onnettomuuteni kiinnittyi entistä visummin Pispalaan ja poissaoloomme sieltä. En uskonut tulevani onnelliseksi enää missään muualla. Maailmassa oli yksi ainoa sija minulle; kaikkialla muualla kaipaisin sydän sameana Kotiin.

jäällä

 

38. Sovittelumahdollisuus – toukokuu 2016

Keväällä käräjäoikeudesta tiedusteltiin kiinnostustamme asian ratkaisemiseen tuomioistuinsovittelumenettelyssä. Riita-asia voidaan käsitellä oikeudenkäynnin sijasta sovittelumenettelyssä, jos kaikki osapuolet sitä haluavat.

Sovittelun tarkoituksena on auttaa löytämään riita-asiaan ratkaisu, jonka molemmat osapuolet voivat hyväksyä. Sovittelun etuja ovat nopeus ja kustannusten säästö, sillä sovitteluistunto pyritään järjestämään jo muutaman viikon kuluessa pyynnön esittämisestä. Mikäli sovinto syntyy, asian käsittely päättyy siihen.

Sovintokäsittely on yleensä kuluiltaan edullisempi kuin oikeudenkäynti, ja osapuolet voivat käyttää siinäkin asianajajaa avustajanaan.  Osapuolet vastaavat omista sovittelukuluistaan, eikä vastapuolen kuluja tarvitse korvata.

Sovittelumenettely on vapaaehtoista, ja sitä voi pyytää asian kaikissa vaiheissa, ja sovittelun edut ovat sitä suurempia, mitä varhaisemmassa vaiheessa se aloitetaan. Sovittelijana toimii joku muu tuomari kuin se, jolle asia on jaettu käsiteltäväksi oikeudenkäyntiasiana.  Sovittelu päättyy, jos jompikumpi osapuolista ilmoittaa, ettei enää halua jatkaa sitä, tai tuomari havaitsee, ettei sovinnolle ole edellytyksiä. Sovittelun epäonnistuttua asian käsittelyä jatketaan normaalissa oikeudenkäyntijärjestyksessä.

Myyjä ilmoitti tietenkin suostumuksensa sovintokäsittelymenettelyyn, sillä hänellä ei ollut mitään hävittävää, vain hinnanalennus voitettavanaan. Me ilmoitimme heti kättelyssä myyjän asianajajalle, että me voimme lähteä neuvottelemaan sovintokäsittelyynkin ainoastaan kaupanpurusta, mutta emme hinnanalennuksesta, ja sovintokäsittely tyssäsi siihen.

Jäimme odottamaan kutsua käräjäoikeuden istuntoon.

talventörröttäjä

 

39. Onnenkantamoisia – toukokuu 2016

Toukokuussa onnemme kääntyi – tähän saakka se oli murjottanut selin meihin – mutta nyt se valisti säteilevät kasvonsa meille. Entinen naapurimme teki muuttoa kolmiostaan ja suositteli meitä vuokranantajilleen. Kävimme kahvilla ihastelemassa asuntoa, ja vuokranantajat hyväksyivät meidät lapsinemme, kissoinemme ja hometaustoinemme päivinemme, vaikka alkuun kissat olivat muodostua kynnyskysymykseksi.

Altistumisemme tähden emme voineet vuokrata asuntoa kylmiltään, vaan meidän oli testattava asunnon sisäilma viettämällä siellä aikaa. Sekin oli haastavaa, sillä meillä oli yhä kroonisia oireita: tukkoista tai vuotavaa nenää ja kurkunkarheutta. Tunti tai kaksi ei vielä riittänyt, vaan mieluiten asunnossa piti yöpyä. Eihän kukaan vuokranantaja sellaiseen suostu! Vaan ystäväpä suostui. Eräänä toukokuisena viikonloppuna hän läksi tyttärensä kanssa pois kotoa ja kutsui meidät yökylään.

Yhden yön ajan me leikimme kotista vieraisilla ja testasimme, olisiko asunnosta kodiksemme. Samoilimme kevätillassa Pispalan kauneinta katua koulun pihaan ja Pyykkipuistoon, seisahdimme kaupungin ikonisella harjanteella ihan liki taivasta ja katselimme Pyhäjärven pilviselle selänteelle, joka oli kantanut nousevan tehdaskaupungin kalkkeen ja kilkatuksen, sisällissodan kaiut, laitakaupungin naurut, riidat ja rikkauden, joka oli hiljalleen alkanut vallata harjua; ja nyt se kantoi lastemme ilakoinnin taivaanrantaan, jonne tämäkin päivä pian peiteltäisiin.

Ehkä juuri siinä elämäni kohdassa ymmärsin, että homevuoden selkä oli taittunut, pahin jäänyt taa, ja meillä oli vielä paljon hyvää ja heleää edessä. Vielä koittaisivat täydet onnen vuodet ja uudet koettelemukset, ilot, surut ja ikävät, joilla ei olisi mitään tekemistä homeen kanssa.

Tuon yökylän ajan jokainen katse, ele, ilme ja sana oli kysymys: onko oireita? voisimmeko asua täällä? Kävin huoli pieluksena nukkumaan, ja heräsin samassa tilassa kuin illalla; nenä aina vähän tukossa ja kurkku karheana. Oireeni eivät olleet ainakaan lisääntyneet, ja isännän suorastaan lievittyneet; hän ei ollut aikoihin nukkunut yhtä hyvin ja herännyt hengitystiet niin avoinna.

Me olimme löytäneet Kotiin! Olimme kiertäneet mierontiellä toista vuotta, ja viimein meidät oli saateltu takaisin koti-Pispalaan. En ikinä, ikinä unohda sitä sydänten hyvyyttä, joka johdatteli meidät uuteen alkuun; että entinen naapuri suositteli meitä vuokranantajilleen, ja nämä hyväksyivät meidät. Liki päivittäin lävitseni läikähtää yhä silmitön kiitollisuus, ja minusta tuntuu, kuin olisimme onnemme velkaa heille(kin). Jos kohta yksi ihminen meidät pettikin, niin kymmenet tutut ja tuntemattomat, sukulaiset, naapurit ja ystävät, auttoivat meidät takaisin elämänsyrjään kiinni!

Samoihin aikoihin rakkautemme täytti kaksikymmentä vuotta; kaksi vuosikymmentä sitten olimme isännän kanssa kohdanneet ja loksahtaneet lähtemättömästi yhteen. Kaikki kolme toivettani olivat nyt täyttymässä – että saisimme elää 1) yhdessä 2) terveinä 3) Pispalassa – ja uusiakin alkoi jo viritä: että minulla joskus olisi emännänkaappi täynnä lankoja, ja sen edessä nojatuoli, jossa neuloa, ja koti, jossa viettää piiraspitoja.

Olin astunut ratkaisevan askeleen eteenpäin selviytymistaistelusta unelmointiin. Ihminen, joka yrittää vain pärjätä päivästä toiseen, ei ehdi unelmoida; haaveiluun on varaa vasta sitten kun helpottaa.

pyykkipuistossa

 

39. Virheiden korjailua – touko-kesäkuu 2016

Aloimme valmistautua oikeudenkäyntiin paikkaamalla todisteemme vedenpitäviksi.

Alemman välipohjan kiistanalaiset näytteet, jotka ensimmäinen taloterveysasiantuntijamme oli toimittanut laboratorioon myöhässä, oli tutkittava uudelleen. Olimme maksaneet ensimmäiselle asiantuntijallemme yli 7 000 euroa tyhjästä. Hän oli vakuuttanut tekevänsä oikeustoimikelpoista työtä, mutta emme voineet käyttää hänen ottamiaan näytteitä emmekä edes asia- ja mittavirheitä vilisevää raporttia oikeudessa. Emme tohtineet reklamoida häntä ainakaan ennen oikeudenkäyntiä, joten meidän oli vain mukisematta maksettava hänenkin virheistään ja uusien näytteiden otto- ja tutkimuskuluista.

Saimme toisen, lempeäluontoisen rakennusterveysasiantuntijamme melkein kimmastumaan, kun tivasimme häneltä moneen kertaan tulosvastuuta, että jos näyte hukkuu tai viivästyy matkalla, niin kuka maksaa viulut (eli kolmannen näytteenoton)? Hän vakuutti meille, että mikäli heidän toimintaansa kohdistuisi perusteltu epäily siitä, etteivät he toimineet määräysten mukaan, niin ongelmatilanteessa lasku hyvitettäisiin osittain tai kokonaan.

Hän otti alemman välipohjan näytteet samojen huoneiden alta kuin ensimmäinen kovanonnentutkija, mutta eri porausrei’istä. Niiden tulokset olivat yhtenevät kiistanalaisten näytteiden kanssa ja osoittivat alemman välipohjan olevan vakavasti ja laajasti home- ja kosteusvaurioitunut.

Pyysimme jälleen kerran kaupungin terveystarkastajalta lausuntoa uusimpiin materiaalinäytetuloksiin ja raporttiin perustuen. Hän toimitti jo hiukan närkästyneenä kolmannen lausunnon, jossa todettiin yksiselitteisesti, että ”ympäristöterveys on todennut asunnossa olevan terveyshaitan jo 27.5.2015 antamassaan lausunnossa. Asunnon[–] välipohjista otetuissa rakennusmateriaalinäytteissä on todettu mikrobikasvustoa. Asunnontarkastuksella 3.2.2015 asunnon sisäilmassa on todettu vanhan talon hajua, joka viittaa siihen, että mikrobikasvustoista on ilmayhteys asuintiloihin. Asunnossa [–] on terveydensuojelulain mukainen terveyshaitta, joka tulee poistaa.”

ruusunsydän

 

40. Muutto Kotiin – kesäkuun loppu 2016 

Syntymäpäivänäni kesällä 2016 pääsimme viimein muuttamaan Pispalaan. Parempaa lahjaa en olisi voinut toivoakaan, sillä tuosta päivästä alkoi kadotuksenjälkeinen Onnen aika.

Kolme päivää olimme pakanneet, säkittäneet ja siivonneet pikkukotia, ja meillä oli ollut apuna mummut miehineen, omat ja lainatut kaverit, autot ja peräkärryt.

– En minä käsitä, miten kukaan saa kerättyä näin paljon tavaraa yhdessä vuodessa, tokaisi anoppi hinkatessaan keittokomeron hyllyiltä vuoden pölykerrosta.

– Enkä minä käsitä, miten kaikki tämä tavara mahtui siihen pikkukaksioon, tokaisi anopin miesystävä mittaillessaan kamavyöryä uuden kotimme olohuoneessa.

Minä ravasin muuttopäivänä karavaanin keskellä nenä vauhkona väpättäen kuin päästäisellä ja nuuhkin vieraita tuoksuja uuden kotimme huoneissa. – Onko tämä normaalia? Haiseeko täällä home? Mikä tämä haju on?!

Kantoavuksi rientänyt ystävä katsahti minua lempeästi ja hymyili. – Täällä haisee vain ummehtunut jääkaappi. Kaikki on kunnossa.

Päätin uskoa niin. Sinä iltana nautimme iltapuuron sijaan lähigrillillä nakkiranskalaiset, ja aurinko keijui jo matalalla, kattojen tasalla, ja lokkien huudot kiirivät taivaankaarella kuin roomalaiset kynttilät. Palatessamme oli ruusu ripotellut sydämiä uuden kotimme parvekkeelle.

Mööpelimme loksahtivat paikoilleen kahdessa viikossa – vain kirjahyllyn jouduimme ostamaan uudelleen, sillä väliseinäksi rakennettu hyllykkö oli jäänyt pikkukotiin uudelle vuokralaiselle – ja me vielä nopeammin, parissa tunnissa. Pikkukodissa aaveena seinänvieriä hiipinyt arka ja herttainen kissamummelimme kellahti uuden kodin ruokapöydälle, nautiskeli ikkunan äärellä näköalasta, riemumäen linnuista ja oravista ja otti kehräten vastaan lasten silityksiä, mitä se ei ollut koko kadotuksen aikana yli vuoteen tehnyt.

Ensimmäisenä päivänä uudessa kodissa jätimme nyytit ja nyssäkät sikin sokin lattialle ja laskeuduimme häikäistynyt hymy huulilla Pispalan portaita kotirantaan, kipaisimme kaupungin parhaasta lähikaupasta jätskit ja kesäjuomat ja kieriskelimme hiekkarannalla ja hurmiossa: olimme päässeet Kotiin!

ensi-aamuna

 

41. Ovia riemun ja murheen välillä – loppuvuosi 2016

Se kesä oli kuulemma kylmä ja sateinen, mutta minä muistan vain valon, onnen ja kiitollisuuden – ja ovet! Uudessa kodissamme oli ovia muuallekin kuin kylpyhuoneeseen, ja ne jos mitkä ovat ovia vapauteen ja omaan aikaan. Löysinpä kerran lähimetsän puustakin avoimen uksen, ja se oli mieleni maisema tuolloin; odottamattomiin paikkoihin avautui ovia valoa tulvillaan!

Eräänä kesäaamuna heräsin yhdessä kiurujen kanssa ja hipsuttelin keittiöön kahvinkeittoon. Ailahdin värkkäämään tytöllemme unihaalaria ja kaavoitin sen, leikkasin kankaat ja ehdin hetken ommellakin, ennen kuin muu perhe heräsi. Voi miten olin kaivannut näitä yöunistä kähvellettyjä anivarhaisia tunteja; kun pikkukodissa kävin yöllä vessassa, vähintään yksi muksuista heräsi. Uudessa kodissa tuntui kuin olisin saanut taas ison, tärkeän palan itseäni takaisin.

Niin alkoi elämämme palautua uomiinsa. Pojat aloittivat koulun ja esikoulun kotikadun päässä ja tyttäremme kerhon, ja minä pyöritin arjen onnenpyörää kiitollisuutta uhkuen. Edessä häämöttävät käräjät painuivat unohduksiin arjen alle, kun elämämme sulosoppaan alkoi sekoittua muitakin surunsuolaisia, karvaita makuja.

Joskus syksyllä huomasimme, että kissamummelimme oli alkanut oksennella normaalia useammin. Ounastelimme syyksi ensin heinänsyöntiä, matoja ja vanhuutta, mutta kun mirkku muuten oli virkku, herkkä ja herttainen oma itsensä, jäimme seurailemaan tilannetta. Isäntä oli kesällä verkottanut isosta parvekkeestamme kissatarhan, jossa pörröiset eläkeläisemme nautiskelivat ulkomaailman virikkeistä – hajuista, ötököistä ja äänistä – ja nappasipa pikku lyylimme sieltä eräänä iltana hiirenkin! Siimahäntä sai pikakyydin sisään ja ulos ja jatkoi matkaansa yön pimeyteen hyvin hämmentyneenä, mutta muutoin vahingoittumattomana. Oi, kuinka ylpeä kehrullakaarinamme olikaan; hän! yksin hän! oli tuonut ruokaa pöytäämme!

Loppusyksyllä käytimme liki päivittäin oksentelevaa kissaa eläinlääkärissä, mutta verikokeissa kaikki näytti normaalilta. Kun kissamummeli ensimmäisenä adventtina lopetti syömisen, kiidätimme hänet uudelleen eläinlääkäriin, ja silloin löytyi epänormaali haima-arvo, joka viittasi haimatulehdukseen tai –kasvaimeen. Kissan vointi romahti nopeasti, ja toisena adventtina meidän oli avattava ovi ikuisuuteen ja päästettävä sydämeni kissa pois.

Ihmeellistä, kuinka suuren tyhjyyden pieni viiksekäs perheeseensä jättää!

– Maailma on taas vähän paskempi paikka elää, totesi isäntä voipuneesti, ja jokainen meistä oli vähän ohuempi kuin ennen, ja koti koleampi ja ilottomampi.

Meidän surumme oli kuitenkin rajattua ihmisen surua. Me menetimme vain perheenjäsenen ja lemmikin, mutta kissavaariltamme vietiin mittaamattomasti enemmän: kasvinkumppani ja elämäntoveri. Kolli sulkeutui uniinsa suremaan; hän oli aina ollut kova poika vetelemään sikeitä, mutta nyt kissa nukkui – jos mahdollista – vieläkin enemmän, ja laihtui kuin haikea laulu.

Syksynkähmässä käräjäoikeudesta tarjottiin oikeudenkäyntipäiviksi toisen poikamme syntymäpäivää ja muita joulunaluspäiviä. Onneksi se ei myyjälle sopinut, joten saimme joulu- ja sururauhan.

puunovi2

 

42. Löydös: asbestia – tammikuu 2017

Oikeudenkäynnin lähetessä asianajajamme ehdotti vielä yhden asiantuntijan palkkaamista korjauskustannusarvion tehneen rakennusmestarin ja ensimmäisen, kovaonnisen raportin tehneen taloterveysasiantuntijan tueksi. Myyjän asiantuntija oli koulutukseltaan diplomi-insinööri, ja tarvitsimme jonkun titteliltään samanveroisen asiantuntijan lausumaan oman arvionsa alemman välipohjan korjaustavasta, -suunnasta ja -hinnasta.

Pyysimme talonrakennustekniikkaa ja korjausrakentamista opettavaa ammattikorkeakoulun lehtoria tutustumaan tapaukseemme, ja eräänä hämäränä tammikuun aamuna hän tuli tutustumaan taloon. Hän tarkasteli hetken kellarin kattoon puhkaistua näytteenottoreikää ja totesi, että siellähän on asbestipitoinen kermi betonilaatan ja purueristeen välissä. Hän arveli myös liiketilan lattian vanhan muovimaton liiman sisältävän asbestia.

Uusi asiantuntijamme ohjeisti isäntää ottamaan kaksi materiaalinäytettä – yhden alemman välipohjan betonilaatan päällä olevasta kermistä ja toisen liiketilan muovimatosta – ja toimittamaan ne asbesti- ja kuitulaboratorioon tutkittavaksi. Jos asbestia löytyisi, koko alemman välipohjan purkaminen olisi tehtävä asbestipurkutyönä.

Asbestipurkutyön lakisäädökset olivat juuri tiukentuneet, eikä purkamista saa tehdä ilman asianmukaisia lupia ja toimenpiteitä. Asbestipurku lisää tietenkin kustannuksia ja rajoittaa työskentelyä; siinä tapauksessa alemman välipohjan purkamista ei edes voisi tehdä alakautta, kuten myyjän asiantuntija oli esittänyt.

Kummastakin materiaalinäytteestä löytyi asbestia.

Uusi asiantuntijamme kutsui asbestipurku-urakoitsijan tekemään urakkatarjouksen alemman välipohjan purkamisesta yläkautta ja alakautta. Kokenut rakennustyömies saapasteli kellariin ja tokaisi heti, että ”ei me tätä aleta alakautta tekeen, ei tule hyvä”. Vasta taivuttelun jälkeen urakoitsija lupasi laskea jonkinlaisen hinnan myös kellarin katon asbestipurkuun ja välipohjan tyhjentämiseen, vaikka hän koko ajan korosti, ettei vaurioituneita puuosia ja betonipalkkeja saa alakautta puhdistettua riittävän huolellisesti.

Uusi asiantuntijamme laski alemman välipohjan korjauskustannusarvion olevan 47 000 – 48 000 euroa, tehtiinpä se ylä- tai (teoreettisesti) alakautta. Korjauskustannusarvio ei sisältänyt ylemmän välipohjan korjaamista eikä homesiivousta, joten se oli reilusti pienempi kuin pääasiantuntijamme arvio.

jääpotero

 

43. Valmisteluistunto – 25. 1. 2017

Pääsimme käräjäoikeuden valmisteluistuntoon tammikuun lopussa. Valmisteluistunnossa käytiin läpi käräjäoikeuden laatima yhteenveto haastehakemuksesta ja sen vastineesta. Samalla nimettiin kaikki kirjalliset todisteet ja todistajat varsinaista oikeudenkäyntiä varten.

Kanneperusteemme oli, että kiinteistökaupan kohteessa oli laatuvirhe ja salainen virhe. Virhe oli olennainen ja asiassa oli edellytykset kaupan purkamiselle. Asuinrakennuksen käyttö oli kokonaan estynyt, kunnes todetut vauriot olisi asianmukaisesti korjattu.

Ennen kauppaa suoritetun kuntotarkastuksen perusteella meidän oli tullut varautua vain kohtuullisen pieniin korjauksiin ja huoltotoimenpiteisiin, jotka eivät koskeneet miltään osin vaurioituneeksi havaittua ylempää ja alempaa välipohjaa. Tehdyissä tutkimuksissa oli todettu erittäin laajat kosteus- ja homevauriot.

Kaupanteon jälkeen ilmenneiden virheiden vuoksi emme voi käyttää kiinteistöä kohtuullisen ajan kuluessa perheemme kotina. Olimme muuttaneet pois rakennuksesta siellä oleskelun aiheuttaman oireilun vuoksi. Kiinteistön korjaaminen on laajojen kosteus- ja homevaurioiden vuoksi kiinteistön asianmukaisen käytön edellytys, eikä korjauskustannuksia (125 363, 47 euroa) voita pitää kohtuullisina. Emme olisi ostaneet kiinteistöä, jos virheet olisivat olleet kaupantekohetkellä tiedossamme.

Vaadimme käräjäoikeutta ensisijaisesti purkamaan kiinteistökaupan ja velvoittamaan myyjää palauttamaan kiinteistön kauppahinnan korkoineen. Toissijaisesti vaadimme, että käräjäoikeus velvoittaa myyjän maksamaan meille hinnanalennusta kiinteistön laatuvirheen perusteella 110 000 euroa korkoineen. Lisäksi vaadimme, että käräjäoikeus velvoittaa myyjän korvaamaan virheiden selvittelykulut (n. 17 000 euroa) ja oikeudenkäyntikulumme.

Talon myyjä eli vastaaja kiisti vaatimuksemme kaupanpurkamisesta perusteettomana. Kohteessa ei ollut purkukynnyksen ylittäviä virheitä ja vaatimus hinnanalennuksesta oli hylättävä selvittämättömänä. Kiinteistössä ei ollut laatuvirhettä, ja vaikka alemman välipohjan osalta kysymys olisi salaisesta virheestä, virhe ei ollut merkittävä. Kaupan kohde oli ainoastaan tyydyttävässä kunnossa ja vastannut kaikilta myyjän antamia tietoja.

Väite hajuhaitasta kiistettiin. Väite terveyshaitasta kiistettiin. Myyjällä ei ollut tietoa väitetystä vaurioista ja alakerran lattiaremontti oli suoritettu hyvää rakentamistapaa noudattaen. Kaikki tiedot oli kerrottu avoimesti kantajalle.

Vauriot oli korjattavissa suhteellisen yksinkertaisin toimenpitein, eikä kyse ollut pitkäkestoisesta remontista. Kantajilla ei ollut objektiivisesti arvioiden perustelua syytä poismuuttamiselle. Kohde oli koko ajan ollut asumiskelpoisessa kunnossa.

Otettuja näytteitä ei ollut säilytetty eikä toimitettu tutkittavaksi ohjeistuksen mukaan eikä niitä voitu luotettavasti arvioida. Vaurioita ei ollut selvitetty rakenteita avaamalla. Irtaimiston mikrobivauriotuminen kiistettiin. Vaurioiden korjaaminen oli mahdollista suorittaa merkittävästi edullisemmin. Korjauskustannuksia syntyisi arviolta 21 770 euroa.

Valmisteluistunto oli jäykkä ja muodollinen tilaisuus, jossa naistuomari kävi läpi, mitkä seikat olivat riidattomia ja mitkä riitaisia, millaisia virheitä kohteessa oli, oliko kosteus- ja -mikrobivaurioita, ja jos oli, niin kuinka laajoja, ja oliko terveyshaittaa. Myös korjaustapaa, -kustannuksia ja tasonparannusta tutkittiin. Istunnossa haarukoitiin virheen seurauksia: oikeuttiko kiinteistön virhe kaupan purkuun, ja kuinka hyödyllisiä kustannuksia, suoritettuja toimenpiteitä ja välttämättömiä selvittelykuluja pitäisi korvata, ja mikä oli korvausvastuun peruste. Ellei kaupanpurku olisi perusteltu, mikä olisi sopiva hinnanalennuksen määrä.

Istuimme hipihiljaa ja kuuntelimme asianajajien lyhytsanaisia vastauksia tuomarille. Kaikki sujui ennakoidusti tarkkojen tanssiaskelten mukaan, kunnes tuomari siirtyi käsittelemään tiedonantovirhettä.

Olimme aiemmin esittäneet, että patterivuodon osalta kyse oli tiedonantovirheestä, sillä myyjä oli ennen kaupantekoa tiennyt lämpöverkon vuotavan jostain, sillä sen paineet alenivat tasaisesti. Lisäksi tiedonantovirhe oli se, että myyjä oli ennen kaupantekoa kertonut, että alemman välipohjan lattialämmityksen oli asentanut ammattilainen, joka oli tarkastanut purujen olevan kunnossa ja että ne sopivat kyseiseen rakenteeseen. Myöhemmin oli ilmennyt, että ammattilainen ei ollut tehnyt tuollaista tarkastusta ja että välipohjan purut ovat vaurioituneet ja aiheuttava hyvin laajan korjaustarpeen.

Olimme ennen valmisteluistuntoa sopineet, että jätämme tiedonantovirheet pois, sillä myyjän tuottamuksellisuutta oli vaikea osoittaa ja vielä vaikeampi hakea sen perusteella vahingonkorvauksia. Meillä ei ollut varaa hävitä näitä käräjiä jääräpäisyytemme tai oikeudentuntomme takia. Lisäksi patteriverkon vuodon virheperuste oli vanhentunut, sillä emme olleet älynneet ilmoittaa siitä viipymättä sen huomattuamme. Niinpä asianajajamme ilmoitti valmisteluistunnossa, kohteessa oli ainoastaan laatuvirhe ja salainen virhe.

Vastaajan asianajaja nikotteli hetken, sillä hän oli selvästi valmistautunut tiedonantovirheiden kiistämiseen. Nyt luovuimme niistä pyytämättä, aivan kuin niillä ei olisi mitään merkitystä. Sen sijaan nimesimme uusia todisteita: alemman välipohjan asbestinäytteet ja kolmannen korjauskustannusarvion, jossa tarkasteltiin sekä ylä- että alakautta korjaamisen haittoja ja hyötyjä ja laskettiin budjetti kummallekin tavalle asbestipurkuna.

Todistajien nimeämisen jälkeen jäimme odottamaan varsinaista oikeudenkäyntiä.

linnunpönttö

 

44. Viimeinen sovintoehdotus – helmikuu 2017

Helmikuussa lähestyimme vielä kerran myyjää suoraan, ilman asianajajia välikätenä, sillä halusimme varmistaa, ettei ainakaan tyhmänylpeytemme tai jääräpäisyytemme torppaisi haurasta mahdollisuutta sovintoon. Teimme myyjälle sähköpostitse vapaamuotoisen sovintoehdotuksen:

”Vähää ennen oikeudenkäyntiä pyydämme Sinua vielä kerran harkitsemaan mahdollisuutta kaupanpurkuun, jotta molempia osapuolia kohdannut onnettomuus saataisiin ohi ilman enempää rahankulua, mielipahaa ja ajanhukkaa. Asian edistämiseksi olemme valmiit luopumaan jo tässä vaiheessa massiivisiksi kasvaneista viivästyskoroista, n. 45 000 e.

Emme voi hyväksyä hinnanalennusta, sillä sädesienille ja homeille altistumisen vuoksi emme voi palata taloon edes ehdotettua laajemmalla remontilla. Haluamme vain palauttaa alkutilanteen, jossa kiinteistökauppaa ei olisi edes tehty. Ostajina meillä on siihen oikeus, kun rakenteissa on näin laaja-alainen virhe, eikä korjauskustannusten määrää voida etukäteen arvioida riittävällä varmuudella.

Tilanne on ikävä meille kaikille, sillä olimme sitoutuneet taloon loppuelämän kotinamme. Terveyshaittojen tähden asuminen siellä kävi mahdottomaksi, minkä varmasti äitinä, isoäitinä ja terveydenhuoltoalan ammattilaisena ymmärrät. Oma pelkomme ja huolemme sairastelusta ja kodinmenetyksestä ajoi meidät esittämään asiamme kenties jyrkemmin kuin olisi ehkä ollut tarpeen, ja toivomme, että voisimme palata sovinnolliseen neuvotteluyhteyteen yhteisen ongelman ratkaisemisessa. Tarjoamme toki kaiken apumme ja tietomme käyttöösi esim. talon myynnissä.”

Myyjä vastasi, ettei kiinteistön ostaminen takaisin ollut hänelle mitenkään mahdollista taloudellisista syistä, ja mikäli käräjäoikeus tuomitsisi kaupanpurun, tulisimme saamaan korvauksen pieninä erinä ulosoton kautta. Hän ilmoitti kuitenkin arvostavansa haparoivaa sovintoyritystämme ja tarjosi hinnanalennusta huimat 10 000 euroa.

Meidän olisi kaiketi kuulunut olla kiitollisia, kun myyjä oli tuplannut aiemmin lupailemansa korvaussumman, mutta rahamäärä tuntui lähinnä herjaukselta.

rannalla3

 

45. Oikeudenkäynnin valmistelua – helmikuu 2017

Käräjäoikeuden valmisteluistunnon jälkeen tuomari päivitti yhteenvetoa asiassa ja kumpikin osapuoli toimitti oikeudelle lausuman eli tarkennukset ja lisäykset yhteenvetoon. Lausumat olivat vanhan toistoa: me korostimme ongelman laajuutta ja vastaaja eli myyjä vähätteli sitä.

Asianajajamme laati isännälle kysymykset taustoistamme, ennen kaupantekoa saaduista tiedoista, hajuhavainnoista ja vaurioiden ilmenemisestä, virheiden selvittämisestä, näytteidenotosta, virheiden aiheuttamista vahingoista ja kiinteistölle tehdyistä parannuksista. Isäntä puntaroi vastauksia tarkkaan, sillä käräjäoikeudessa pääsisimme viimein kertomaan koko tragediamme, ja vaikka inhimillisillä seikoilla ei olisikaan painoarvoa tuomiossa, tekisi meille hyvää tulla lopultakin kuulluksi.

Ennen pääkäsittelyä asianosaisten on toimitettava käräjäoikeudelle kirjalliset todisteet ja varmistettava samalla henkilötodistajat. Me esitimme kirjallisina todisteina talon myyntiesitteen ja kauppakirjan lisäksi kuntotarkastus-, homekoira- ja pölyn toksisuusmittausraportin, rakennenäytteiden testausselosteita, kolme eri kiinteistötarkastusraporttia, asbestianalyysiraportin, kaksi korjauskustannusarviota ja lausunnon välipohjan korjaustavasta. Henkilötodistajina meillä oli isäntä, kaksi rakennusterveysammattilaista, kaupungin terveysviranomainen sekä asbestipurkuyrittäjä.

Myyjä esitti kirjallisina todisteina myyntiesitteen, kauppakirjan ja kuntotarkastusraportin sekä yhden rakennusinsinöörin kiinteistötarkastusraportin ja korjauskustannusarvion. Lisäksi hän toimitti oikeuteen valokuvia vuonna 2010 tehdystä wc-remontista, jossa ei hänen kertomansa mukaan löytynyt asbestia sisältävää kermiä.  Muina kirjallisina todisteina myyjä esitti sähköpostiviestinsä, jossa hän tarjoutui suorittamaan meille alemman välipohjan korjauskustannuksia vastaavan rahamäärän sekä Suomen lääkärilehden artikkelin Rakennuksen kosteusvaurioista oireileva potilas perusterveydenhuollossa. Henkilötodistajina myyjä esitti itsensä ja puolisonsa, rakennusasiantuntijansa sekä puolenkymmentä työmiestä, jotka olivat osallistuneet talon perusparannusremonttiin vuonna 2010.

Töllistelimme aikamme myyjän toimittamia valokuvia alakerran wc-remontista, kunnes tajusimme, ettei ainakaan toinen kuvista voinut olla talosta, sillä putkivedot menivät toisin kuin missään talon vesipisteistä. Lisäksi löysimme myyjän meille kaupanteon yhteydessä toimittamista  valokuvista otoksia, joissa asbestia sisältävä kermi näkyi selvästi!

oikeustalo

 

46. Oikeudenkäynti – 13.-14.3.2017

Käräjäoikeuden pääkäsittely kesti kaksi päivää, ja tuo aika on puuroutunut muistikuvissani sakeaksi massaksi, josta pulpahtelee esiin erilaisia, enimmäkseen karvaita ja happamia, mutta myös makeita sattumia.

Istuntosali oli yllättävän pieni kokoustila. Pöydät kiersivät huonetta suorakaiteen muodossa ja tuomarin paikka oli yhdessä päädyssä, vaihtuvien todistajien toisessa ja meidän asianosaisten pitkillä sivuilla. Talon myyjä istui vastapäätä meitä katse visusti lattiassa tai tuomarissa, muttei vahingossakaan meissä. Muistan hämmästelleeni kuinka paljon myyjä näytti kolmessa vuodessa vanhentuneen: näpsäkkä, nuorekas rouva oli käpistynyt mummeroksi. Ellemme olisi kärsineet niin mittaamattomasti hänen tekemästään virheestään ja kyvyttömyydestä kantaa vastuu siitä, olisin varmaan säälinyt häntä.

Tunnelma istuntosalissa oli jäykkä ja muodollinen, mutta oikeustalon käytävillä välitön ja aika ajoin jopa hauska; pari kertaa naurumme vilisti seinänvierustoilla kuin käräjärotta, kunnes saliin astuessa nielaisimme taas sipulin.

Muistan kuinka asian käsittelyjärjestys tuntui takaperoiselta. Ensin kuultiin kaikkia kantajien (eli meidän) todistajia, ja vasta sitten vastaajan (eli myyjän) todistajia. Tuntui nurinkuriselta puolustaa alemman välipohjan korjaamista yläkautta ja kiistää alakautta korjaamisen hyödyt ennen kuin myyjän todistaja oli edes ehdottanut jälkimmäistä tapaa. Niin ikään jouduimme todistamaan, että asbestipitoisia eristeitä on, ja että niiden löytyminen vaikeuttaa korjaamista ja kasvattaa kustannuksia entisestäänkin, ennen kuin myyjä oli edes päässyt kiistämään löydöksiämme.

Meille oli tärkeintä todistaa, ettemme olisi ostaneet taloa edes alennettuun hintaan, jos remontin tarve olisi ollut tiedossa. Myös korjaussumman suuruus oli ratkaiseva: olimme varautuneet tekemään pientä, omalla työllä ja pitkällä aikavälillä nikkaroituna edullista remonttia. Meillä oli kolme pientä lasta, ja olimme suunnitelleet tekevämme huonejako- ja pintaremonttia sitä mukaa kun muksut tarvitsisivat omia huoneita. Remonttikohdetta me emme olisi ostaneet, sillä isäntä halusi viettää aikaa perheen parissa eikä eristäytyä maski päässä ala- tai yläpohjaan.

Isäntä sekosi kuitenkin sanoissaan heti oman todistajanlausuntonsa alussa, ymmärsi asianajajamme kysymyksen väärin ja vyörytti tarinamme mutkat suorina ja rönsyt karsittuina käräjäpöytään. Paljon jäi kertomatta – kuten pitkittynyt sairastelumme, henkinen hätä ja ahdistus, irtaimiston aiheuttama oireilu ja kaikesta maallisesta luopuminen – ja minusta tuntui, ettemme vieläkään tulleet kuulluksi. Mutta eipä sen oikeastaan ollut niin väliäkään: säälin perusteella ei oikeutta jaeta.

Myyjän asianajaja yritti sumuttaa naistuomaria käyttämällä järjestelmällisesti ylemmästä välipohjasta nimitystä yläpohja eli katto, ja ilmeisesti hän siinä jossain määrin onnistuikin. Emme väittäneet yläpohjassa olevan mitään vikaa – olimmehan itse korjailleet kattorakenteita ja mm. uusineet yläpohjan eristeet – vaan käräjiä käytiin alemman välipohjan homevaurioiden lisäksi ylemmästä välipohjasta löytyneestä kuolleesta homerihmastosta. Työterveyslaitoksen mukaan sekin piti poistaa, sillä myös itiöiden kuivuneet partikkelit muodostavat terveysriskin. Myyjän asianajaja väitti kirkkain silmin, että ostaessamme vanhan talon olimme ostaneet myös vanhat eristeet, ja koska kuntotarkastuksessakin oli huomautettu, että vanhoissa rakennuksissa esiintyy yleisemmin vaurioita kuin uusissa, on niiden todennäköisyyteen varauduttava jo pelkästään rakennuksen iän perusteella. Home siis kuuluu vanhoihin taloihin, eikä rakennus millään muotoa poikennut muista vastaavista aikakauden edustajista.

Myyjän asianajaja koetti myös väittää, että irtaimistomme oli saastunut parin kuukauden kellarisäilytyksessä. Olimme ennen muuttoa siirtäneet osan häkkivarastomme tavaroista talon kellariin, ja pari rottinkituolia ehtikin homehtua siellä muuttokesänä, ennen kuin heitimme ne roskiin ja tyhjensimme kellarin. Mitkään kotikalusteemme eivät kellarissa käyneetkään, vaan saastuivat sisätiloissa. Kaikki tämä oli kuitenkin pelkkää harhautusta, sillä olimme valmisteluistunnossa luopuneet tiedonantovirhesyytteistä emmekä hakeneet myyjältä vahingonkorvauksia irtaimistosta. Kalusteiden syynäys vei tuomarin huomiota yhä kauemmas ulapalle.

Myyjän asianajajan taktiikkana oli siis sumutus, ohipuhunta, hämääminen ja harhautus, eikä se tahtonut millään upota oikeustajuumme; että oikeussalissakin voi suhmuroida! Viime kädessä merkitystä ei tuntunut olevan sillä, kuka on oikeassa, vaan sillä, kuka esitti asiansa vakuuttavimmin – olipa se totta tai ei.

Muistan kuinka päätodistajaksi kutsuttu rakennusterveysasiantuntijamme kertoi materiaalinäytteiden viivästymisestä, että jos näyte on kovin märkä ja saapuu viljelyyn myöhässä, voi viivytys vähentää löytyvää vauriota, mutta ei suurentaa sitä. Asbestista hän totesi, että se on huomioitava nykyään aina korjauksissa, ja että asbestinpoisto tuo lisäkustannuksia myös hänen laatimaansa korjauskustannusarvioon, joka oli tehty olettaen, että välipohjan korjaus tehtäisiin yläkautta. Hän oli lausunnossaan varovainen ja suorastaan kiltti, ja tuli myyjän asianajajan skalpeeraamaksi, sillä tämä tulkitsi todistajamme lausuntoa niin, että homekin on luonnonmateriaali ja kuuluu vanhempiin rakennuksiin.

Kaupungin rakennusterveystarkastaja sentään näpäytti nätisti myyjän asianajajaa, joka ihmetteli, miksi emme olleet hakeneet taloon asumiskieltoa. Terveystarkastaja kertoi asumiskiellon olevan pakkokeino, jota käytetään hyvin harvoin asuntokauppa- ja vuokra-asuntoriidoissa. Sitä ei voi edes hakea omaan, yksityisessä käytössä olevaan rakennukseen, etenkään jos talossa ei asuta. Asumiskiellon tarkoituksena on sulkea rakennuksen käyttäjät pois vaarallisista tiloista, ja jos talo on asumaton, niin kieltoa ei tarvita.

Muistan toisen päätodistajamme, korjausrakentamisen lehtorin vakaan äänen ja selväsanaisen lausunnon, kun hän kertoi asbestia sisältävän bitumikermin käyttötarkoituksesta. Rakenteet on aina tehty jonkin logiikan mukaan ja bitumikermiä on käytetty suojaamaan välipohjan eristeitä kylmän ja märän kellarin alapuoliselta kosteudelta. Kermiä löytyy siis yleensä kaikilta sellaisilta alueilta, joissa on alapuolista kosteuskuormitusta. Niinpä kaikki purkutyö alakautta olisi tehtävä asbestityönä, sillä kohtia joissa kermiä ei ole, ei voi betonilaatan läpi nähdä. Välipohjan korjaamiseen alakautta sisältyisi niin paljon epävarmuustekijöitä, että hänkin suositteli alemman välipohjan korjaamista yläkautta. Myyjän käyttämän asiantuntijan alakautta tehtävään korjauskustannusarvioon ei sisältynyt asbestipurkua eikä epävarmuustekijöitä, ja siksi se oli huomattavasti matalampi kuin hänen korjauskustannusarvionsa.

Kutsuimme viimeiseksi todistajaksemme asbestipurkuyrittäjän, joka saapasteli sisään huomioliiveissä suoraan raksalta. Hän oli toiminut purkutöissä 36 vuotta, ja totesi välipohjan purkamisen olevan alakautta ”mahdoton temppu”. Puuosia ei voi puhdistaa alakautta, ja jos homeita on eristeissä, niin kyllähän niitä on puurakenteissakin. Hän arveli alemman välipohjan betonirakenteiden olevan osittain kantavia, ja pohti, että jaksavatko pelkät puupalkit pitää taloa enää pystyssä, jos alalaatta poistetaan.

Muistan myyjän päätodistajakseen kutsuman diplomi-insinöörin ylimielisyyden ja sen, kuinka hän väheksyi suorasanaisesti tiukentunutta asbestilainsäädäntöä ja jopa naureskeli sille: ”Voihan niitä asbestikermin palasia poimia purkuvaiheessa säkkiin niin halutessaan.” Hyvää rakennustapaa edistävä RT-kortisto – eli rakennusalan ohjeita, tietoa, säädöksiä ja tuotetietoa sisältävää tietokokoelmaa – hän piti lähinnä ilmaisia mainoksia sisältävänä suosituksena, jota rakennusalan urakoijat voivat halutessaan – mutta ei välttämättä – noudattaa.

Myyjän todisteena esittämä, remontinaikainen valokuva, jossa asbestia sisältävää kermiä ei näkynyt, mutta joka ei millään ilveellä voinut olla ainakaan talon vessasta, oli myyjän mukaan ”varmaan sitten keittiöstä”. Myyjän taktiikkana oli hienovarainen, naisellinen tietämättömyys ja ajattelemattomuus, joka vain korostui valokuvatodisteita vasten. Mekin esitimme todisteena hänen oman, remontinaikaisen valokuvansa, jossa asbestikermi näkyi, joten todisteina oli kuva kuvaa vastaan.

Istuntosalissa näimme viimein kuvioista mystisesti kadonneen ”perinnerakennusmestarin”, joka myyjän kertoman mukaan oli tehnyt heillä pitkää päivää remontin aikana, tutkinut alemman välipohjan purut ja todennut niiden olevan kunnossa. Kun olimme myöhemmin yritttäneet kysellä mestarista myyjältä, hän oli suurin piirtein kiistänyt tämän olemassaolon – mistä päättelimme, että tuttu mestari oli tehnyt pimeitä hommia raksalla.

Nyt mestari oli ajanut Ivalosta yli yön, läpi Suomen todistamaan, että talon rakenteet olivat erittäin hyvässä kunnossa, erittäin kuivia ja terveitä! Talossa ei ollut remontin aikaan mitään viitettä kosteusvauriosta, vain ”vanhan puutalon erityinen tuoksu” – eli meidän ymmärtääksemme ”mummolanhaju”, joka viittaa rakenteiden kosteusvaurioon.

Myyjä marssitti todistajakseen puolenkymmentä raksajamppaa, jotka kävivät yksi kerrallaan kertomassa, kuinka talossa ei remontin aikaan vuosina 2010-2011 näkynyt, tuntunut eikä haissut mikään. Asianajajamme ei kysynyt keneltäkään mitään, sillä tapauksemme kannalta se ei ollut millään lailla olennaista; oli aivan mahdollista, ettei mitään indikaatiota kosteusvaurioon vielä tuolloin ollut, sillä alemman välipohjan homehtuminen oli tapahtunut vasta remontin jälkeen, sen käynnistämänä, ja kiihtyvällä tahdilla etenevänä, vääjäämättömänä vaurioitumisena.

kivienkeli

 

47. Asianajajien loppupuheenvuorot – 14.3.2017

Asianajajamme loppupuheenvuoro oli vastaansanomaton, ja hän latoi faktoja pöytään kuin halkoja mottiin.

Kiinteistökauppa oli tehty talosta, johon oli tehty peruskorjausluonteista remontointia. Ennen kauppaa oli suoritettu kuntotarkastus juuri siksi, että kyseessä oli 60-vuotias talo. Kuntotarkastuksessa löydetyt korjaustarpeet olivat pieniä, eikä ensimmäisen kerroksen välipohjan puruihin kiinnitetty huomiota. Kauppaa ei ollut tehty purujen varassa, eivätkä ostajat olleet voineet varautua tällaisiin ongelmiin.

Taloa oli markkinoitu hyväkuntoisena, mutta kauppakirjaan oli päätynyt sana tyydyttäväkuntoinen ilman mitään aihetta. Myyjän aikana ei ollut mitään hajuja tai oireita, mutta kantajien aikana niitä oli ollut, ja he olivat niiden takia muuttaneet pois ja asuneet muualla jo 2 vuotta.

Asiantuntijat olivat todenneet hajuja olevan, ja alemman välipohjan eristetilojen vaurioituminen oli varmaa. Ylemmästä välipohjasta mikroskopoimalla havaitut löydökset olivat myös terveyshaitta ja ne tuli poistaa. Kaupungin rakennusterveysasiantuntijan mukaan välipohjissa oli terveyshaitta.

Myyjän asiantuntijan todistus perustui siihen, ettei lattialämmitystä tarvitsisi purkaa ja sen takia todistus oli puolueellinen. Ei voinut välttyä ajatukselta, että hänen korjauskustannuslaskelmansa oli tarkoitushakuinen. Muut asiantuntijat olivat todenneet puuosien puhdistuksen olevan välttämätöntä, ainoastaan myyjän asiantuntijan lausunto poikkesi muista todistajista ja hyvästä rakennustavasta.

Maakaaren mukaan kyse oli merkittävästä salaisesta virheestä. Kohteessa oli terveyshaitta, jonka poistaminen vaati laajoja korjauksia ja merkittäviä kustannuksia, joihin ei ollut varauduttu ennen kauppaa.

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä on käsitelty virheen olennaisuuskynnystä. Virhe on merkittävä, jos se estää rakennuksen käytön, terveyshaitta on todettu ja korjauskustannukset ovat isoja. KKO:n ennakkopäätöksen mukaan prosenttirajoja ei tehdä, ja tässä tapauksessa korjauskustannukset olivat jotain 50 000 – 100 000 euron väliltä. Ostajat olivat kuntotarkastuksen perusteella varautuneet kymppitonnin, eivät sadantuhannen euron korjauskustannuksiin. Ostajan ei tarvitse ottaa vastuuta korjauskustannusten määrästä tai korjausten onnistumisesta.

Lisäksi kiinteistön arvoa olivat parantaneet kantajien tekemät remontit. Toissijainen hinnanalennusvaatimus perustui asiantuntijoiden korjauskustannusarvioihin, eivätkä korjattavat asiat kuuluneet normaalin korjausrakentamisen piiriin.

Myyjän asianajajan puheenvuoro oli yhtä tyrmäävä, mutta toisella tapaa.

Hänen mukaansa kiistan kohteena oli vanha talo, jossa oli vanhat purueristeet. Kuntotarkastuksessa oli todettu, ettei rakenteita voinut tutkia avaamatta niitä ja että jo rakennuksen iän perusteella oli varauduttava vaurioihin. Talon rakenteita ei ollut miltään osin peruskorjattu. Yläpohja (eli katto, josta ei siis ollut kyse) oli ihan tavanomainen riskirakenne, ja etenkin tuulettamaton, vino sivuvintti oli riskirakenne. Ylempi välipohja oli myyty näillä tiedoilla ja vanhoilla puruilla.

Rakennus oli myös alemman välipohjan osalta aikansa tuote: purueristeessä oli mahdollisesti vaurioita, mutta ne olivat korjattavissa kohtuullisin toimenpitein ja kustannuksin. Ostajat olivat säilyttäneet irtaimistoaan kellarissa usean kuukauden ajan, ja se oli siksi pitänyt poistaa käytöstä.

Korjaustapaa sekoitti asbesti, jota oli nähty yhdessä kohdassa, mutta vastaajan todistajien mukaan sitä ei välipohjassa ollut.

Jos tapausta verrattiin KKO:n ennakkopäätökseen, ei korjausten lopputuloksen onnistumiseen liittynyt mitään riskiä. Kiinteistökaupassa ei ollut merkittävää virhettä, vaan ainoastaan perusteita hinnanalennukseen. Ostajat olivat käyttäneet liian kalliita asiantuntijoita ja teettäneet näillä päällekkäisiä tutkimuksia.

Haukoimme hetken henkeämme, ja jätimme sitten kohtalomme arvon tuomarin haltuun.

kynäjalava

 

48. Tuomio – 31.3.2017

Käräjäoikeuden ratkaisu ilmoitettiin kansliasta perjantaipäivänä 31.3.2017. Asianajajamme oli koko päivän oikeudenistunnossa, ja saimme tiedon häneltä vasta illansuussa saunakahvin aikaan, kun olimme levitelleet lapset ja sipsit syliin ja sohvalle katselemaan Hauskoja kotivideoita.

Istuin vaaleanpunaisessa prinsessanojatuolissani tukka märkänä, neule sylissä ja kahvi kupissa, kun näin puhelimesta asianajajamme lyhyen viestin ”tässä tuomio, hinnanalennusta näyttää olevan”. Tuntui kuin rintaani olisi auennut madonreikä, joka uhkasi imaista minut mukanaan. Puristin hyppyset kalpeina nojatuolin kädensijaa ja tavasin tuomiota:

 

Asiassa on kysymys siitä, onko kiinteistössä maakaaren 2 luvun 17 § tarkoitettu laatuvirhe, ja mikäli on, on asiassa arvioitava, onko virhe maakaaren mukaan siten olennainen, että kantajilla on oikeus kaupan purkuun. Mikäli kantajilla ei ole oikeutta purkaa kauppa, tulee asiassa arvioitavaksi hinnanalennus.

Ylemmästä välipohjasta käräjäoikeus toteaa, että ennen kaupan tekoa kohteessa on tehty kuntotarkastus, jossa on tehty havaintoja yläpohjasta ja ullakosta. Raportista ilmenee, ettei sivuvinttejä ole tarkastuksessa päästy tarkastamaan, ja että paikoin puurakenteissa on havaittu kosteusjälkiä ja tummempia kohtia, joiden on todettu olevan yleisiä tämän aikakauden rakenteissa. Kirjauksessa on tuotu esille tuulettumattomien vinojen kattorakenteiden riski ja se, ettei rakennuksen puurungon kuntoa voida arvioida ilman laajamittaisia rakenteiden avauksia. Edelleen on todettu vanhoissa rakennuksissa esiintyvän yleisesti vaurioita, minkä johdosta niiden todennäköisyyteen tulee varautua jo pelkästään rakennuksen iän perusteella. Todistajien kertomuksista ilmenee, että yläpohjassa kylmän tilan ja eristetyn tilan yhtymäkohta on tavanomainen vauriopaikka, ja tähän liittyy usein yläpohjan tuulettumattomuus. Kysymys on riskirakenteesta.

Pääsääntöisesti ostajalla ei ole velvollisuutta ulottaa tarkastusta seikkoihin, joiden selvittäminen edellyttää teknisiä tai muita tavanomaisesta poikkeavia toimenpiteitä. Tässä tapauksessa ennen kaupan tekoa kohteessa on tehty kuntotarkastus, jossa on tuotu esiin tuulettumattomien vinojen kattorakenteiden riskirakenne. Käräjäoikeus päätyy siihen, että kohteen ikä ja rakentamistapa huomioon ottaen kuntotarkastuksessa yläpohjasta ja ullakosta tehtyjen havaintojen perusteella on syntynyt erityinen syy selvittää myös sivuvinttitilojen ja ylemmän välipohjan kunto. Käräjäoikeus päätyy siihen, etteivät kantajat voi vedota virheenä ylempään välipohjaan.

Alemmasta välipohjasta käräjäoikeus toteaa, että kuntotarkastusraportista tai muusta todistelusta ei ilmene sellaisia seikkoja, joiden nojalla kantajilla olisi syntynyt erityinen syy selvittää alemman välipohjan kunto.

 Asiassa on tullut näytetyksi, että liiketilan, keittiön, makuuhuoneen ja olohuoneen lattioiden eristeissä on mikrobivaurio. Koska vaurioituneet eristeet ovat suorassa yhteydessä puurakenteisiin, myös niihin kohdistuu korjaustarve. Mikrobivaurion vuoksi liiketila poikkeaa merkittävästi siitä mitä kantajat ovat perustellusti voineet siltä odottaa.

Kantajan kertomuksesta on ilmennyt seikkoja hänen ja hänen perheensä oireista ja sairauksista heidän asuessaan kohteessa, ja edelleen on ilmennyt, että sairastelu ja oireet ovat jatkuneet vielä jonkin aikaa heidän poismuuttonsa jälkeen. Terveystarkastaja on kertonut havainneensa vanhan talon hajua, mikä viittaa mikrobivaurioon. Asiassa on tullut näytetyksi, että kohteessa on terveyshaitta.

Kiinteistö poikkeaa merkittävästi siitä, mitä kantajat ovat myydyn kaltaiselta kiinteistöltä kauppahinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen perustellusti voineet edellyttää. Täten kiinteistössä on salaisen virheen täyttävä laatuvirhe alemmassa välipohjassa.

Virheen arvioinnista ja ostajan kaupanpurkuoikeudesta käräjäoikeus toteaa, että virheen olennaisuutta on arvioitava kokonaismerkityksen perusteella. Painoarvoa on annettu korjauskustannusten määrälle ja virheen korjaamiseen käytettävälle ajalle. Kaupan purkuun oikeuttavana olennaisena virheenä on pidetty korjauskustannuksia, jotka ovat olleet vähintään 40 % kiinteistön kauppahinnasta.

Asiassa on esitetty korjauslaskelma, jonka mukaan alemman kerroksen lattiarakenteen korjauskustannukset ovat n. 49000 e. (ei sisällä homeettomaksi siivousta ym.) ja lausunto, jonka mukaan korjauskustannusten määrä yläkautta tehdyssä korjauksessa on n. 48000 e., ja alakautta n. 47 000 e., (ei sisällä puuosien puhdistusta). Nämä laskelmat on tehty laskentaohjelman avulla ja rakentamisesta annettujen julkaisujen perusteella.  Lisäksi asiassa on esitetty korjauskustannusarvio, jonka mukaan kustannukset alakautta tehtävästä korjauksesta ovat n. 22000 e. (ei sisällä alakautta tehtävän korjaustavan vuoksi lattialämmityksen uusimista, siivousta eikä valvontaa) ja jonka laskentaperusteet jäivät epäselviksi.

Analyysiraportista ilmenee, että otetuissa näytteissä on ollut asbestia. Asiassa on tullut näytetyksi, että eristeen seassa on jonkin verran asbestia sisältävää bitumikermiä, minkä poistaminen aiheuttaa jonkin verran lisäkustannuksia. Korjaaminen on sekä ala- että yläkautta mahdollista. Käräjäoikeus päätyy siihen, että yläkautta tehtävää korjausta on pidettävä perustellumpana korjaustapana ja että korjauskustannukset ovat suuruusluokaltaan hieman alle 50000 e.

Korjauksesta aiheutuu lisäkustannuksia muun muassa homeettomaksi siivouksesta ja muista yleiskustannuksista. Yksi arvio näistä kustannuksista oli yli 20000 e. ja toinen 4000 e. Koska edellinen perustuu yleisesti käytettyihin laskentaperusteisiin käräjäoikeus pitää sitä uskottavana ja päätyy hyväksymään siitä puolet eli n. 10000 e. alemman välipohjan korjaukseen kohdistuvana kustannusten määränä. Käräjäoikeus päätyy esitetyn näytön perusteella siihen, että vauriot on korjattavissa kohtuullisessa ajassa.

Arvioidessaan asiaa kokonaisuutena käräjäoikeus päätyy siihen, ettei virheen korjauksesta aiheutuvien kustannusten määrää voida pitää olennaisena suhteessa kauppahintaan, myöskään korjaamiseen käytettävää aikaa ei ole pidettävä kohtuuttomana. Täten käräjäoikeus päätyy siihen, ettei virhe ole siten olennainen, että se oikeuttaisi kaupan purkuun.

Käräjäoikeus määrittää hinnanalennuksen korjauskustannuksista esitetyn näytön perusteella, ja arvioi oikeaksi ja kohtuulliseksi hinnanalennuksen määräksi 50000 e.”

 

Me olimme hävinneet.

mustataivas1

 

49. Nieleskelyä – 1.4.2017

Se oli hiljainen ilta ja hikinen yö. Emme juuri puhuneet tuomiosta keskenämme.

Aamulla havahduin henkeäsalpaavaan ajatukseen me hävittiin, mutta puskin päättäväisesti sen läpi ja hiippailin kahvinkeittoon. Karkasin lastentarvikekirpputorille ennen kuin muu perhe heräsi, ja aamu oli heleä ja hileinen, kadut autioita ja avaria yksin kulkea. Tuntui kuin olisin kellunut viileän veden sisässä; mikään ei koskenut minuun, sain levätä hiljaa itseni sisässä ja velloa vähän lastenvaatteita, leluja ja kirjoja, ja ostinkin jotain. Näin – mutten tavannut – kälynperheen kirppiksellä, ja me vain moikkasimme, emme jääneet juttelemaan. Edellisillan tekstiviestin ”Me hävittiin. Tuomio: 50 000 e. hinnanalennusta” jälkeen ei ollut mitään sanottavaa.

Tuon yön ja kevätaamun aikana minulle kirkastui se mitä minä tuomiosta ajattelin, mitä tahdoin ja mihin tyydyin, ja samoin kävi isännälle. Päädyimme samaan ratkaisuun eri reittejä – hän yöllä yksin sängyssä, minä aamun kuulailla kaduilla.

Käräjäoikeuden tuomari oli tehnyt virheellisen ratkaisun: korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen mukaan meidän olisi pitänyt saada jo pelkän alemman välipohjan virheen (50000 euron korjauskustannusarvion) perusteella kiinteistökaupanpurku. Tuomari oli kuitenkin noudattanut vanhaa oikeuskäytäntöä, jonka mukaan korjauskustannusarvion olisi pitänyt olla vähintään 40 % kauppasummasta. Lisäksi tuomari oli sekoittanut yläpohjan (eli katon) ja ylemmän välipohjan keskenään ja päättänyt, että ennakkotarkastusvelvollisuutemme ulottui suljettuihin sivuvinttitiloihin ja ylempään välipohjaan – eli ennen kaupantekoa meidän olisi pitänyt vaatia myyjää avaamaan käytöstä kokonaan poistetut sivuvinttitilat ja yläkerran lattiarakenteet, ja tarkastaa ne.

Meillä oli tasan kaksi vaihtoehtoa.

Ensinnäkin voisimme valittaa hovioikeuteen, jossa asiamme käsiteltäisiin parin vuoden kuluessa. Jos häviäisimme sielläkin, maksettavaksemme jäisivät omien oikeudenkäyntikulujemme lisäksi myös vastapuolen kulut, eli useita kymmeniä tuhansia euroja. Jos taas vuosien kuluttua voittaisimme ja saisimme kaupanpurun, niin myyjä voisi osoittautua varattomaksi, jolloin hänen omaisuutensa ulosmitattaisiin ja siitä maksettaisiin ensin oikeudenkäyntikulut ja todistajanpalkkiot, ja vasta sitten me alkaisimme saada osuuttamme. Talo pitäisi pakkohuutokaupata, ja vaikka se menisi kaupaksikin, niin myyjä jäisi lyhentämään meille velkaansa eläkkeestään parin sadan euron kuukausitahtia. Vähäinen omaisuutemme jäisi kellumaan ajattomille, rajattomille rannoille, eikä se enää vähenisi tai karttuisi, myyjä vain köyhtyisi hamaan kuolemaansa saakka.

Me kaikki jäisimme autiotalon vangiksi. Se oli haaskannut meiltä jo muistot ja nykyisyyden, ja jos jatkaisimme oikeustaistelua, tulevaisuutemmekin lukittaisiin noihin hyisiin huoneisiin, kylmenneiden seinien sisään. Meidän mielemme myrkyttyisi, katkeroituisi, ja pimeistä ikkunoista antaisi näkymä ainoastaan helvettiin.

Parhaassakin tapauksessa – saadessamme kaupanpurun – me siis häviäisimme.

Toinen vaihtoehtomme oli luovuttaa ja tyytyä tähän väärään tuomioon. Hinnanalennus riittäisi kattamaan asianajajan ja todistajien palkkiot ja oikeudenkäynnin selvittelykulut. Talo tontteineen jäisi meille, ja voisimme myydä sen purkukuntoisena eteenpäin tai purkaa itse koko mörskän ja rakentaa vaikka paritalon tilalle.

En edes kuukautta aiemmin olisi uskonut, kuinka ratkaiseva merkitys tuomiolla oli. Asia oli nyt viety jonkinlaiseen päätökseen – meidän kannaltamme kehnoon, mutta päätökseen kuitenkin. Ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen meillä oli valinnanvaraa: saatoimme valita, tyydymmekö tähän vai valitammeko ylempiin oikeusasteisiin. Jos me – ja vastapuoli – tyytyisimme tuomioon, tämä homehornansilmä päättyisi nyt ja me pääsisimme elämässä eteenpäin; voisimme astua uhrin asemasta takaisin toimijaksi omaan elämäämme.

Kun palasin lastentarvikekirppikseltä, muksut rakensivat tyynymaata parisängyllemme. He haalasivat siihen kaikki tyynyt, peitot ja pehmot omista sängyistään ja sohvalta, loikkivat vällyvuoren päälle kerrossängystä ja kiljuivat kilpaa patjan jousien kanssa. Isännän uupuneessa katseessa oli rahtunen pettymystä, toinen helpotusta ja kolmas rohkeutta. Hänen halauksensa oli yhtä hyvä, luja ja sileä kuin aina; hän oli puoliskoni, yhä ja aina, ja kaikkein kallisarvoisinta maailmassa. Talo ei ollut erottanut meitä.

– Mitä me tehdään, minä kysyin.

– Ei valiteta.

Hänen tapanaan ei ollut valittaa. Aamu oli valjennut ja taivas oli tyhjä, pilvetön ja tähdetön, kirkas ääriinsä asti.

rapakivi.jpg

 

50. Kiristystä – huhti-toukokuu 2017 

Mikäli käräjäoikeuden tuomiosta halutaan valittaa hovioikeuteen, on muutoksenhakijan ilmoitettava tyytymättömyyttä viikon kuluessa ratkaisun antamisesta. Vaikka emme aikoneet valittaa, halusimme silti pitää vaihtoehdon auki ja ilmaista tuomarille, ettemme olleet tyytyväisiä päätökseen.

Vasta kun asianajajamme ilmoitti, että vastapuolikin oli ilmaissut tyytymättömyyttään, meille kirkastui, että tosiaan: myyjäkin voisi valittaa asiasta hovioikeuteen!

Kurkkuani alkoi taas kuristaa tuttu ahdistus kuin kaulaani olisi soviteltu karheaa silmukkaa. Olimme hetken elätelleet illuusiota, että asia oli nyt omissa käsissämme, että voisimme jättää kaiken tämän roskan ja raskaan ja vaikean ja lähteä, jatkaa keskenjäänyttä elämäämme, mutta nyt edessä häilyivät taas määrättömät päivät löyhässä hirressä, myyjän nyörissä. Kaipa hänkin tunsi hävinneensä oikeudenkäynnin, jos joutuisi maksamaan meille hinnanalennusta useita kymmeniä tuhansia.

Ymmärryksemme loppui siinä vaiheessa, kun myyjän asianajaja ilkesi ilmoittaa, että hänen päämiehensä harkitsee edelleen valituksen tekemistä, mutta voisi tyytyä käräjäoikeuden ratkaisuun ja maksaa meille hinnanalennuksen pääoman 50 000 euroa, mikäli luovumme muista vaatimuksista asiaan liittyen. Myyjä yritti siis kiristää meiltä valitusoikeuden ja käräjäoikeuden määräämän n. 7 000 euron viivästyskoron! Korskuen kiskaisimme löysän köyden kaulaltamme ja päätimme, että tässä menee raja: jos se on koroista kiinni, niin mennään sitten hovioikeuteen!

Mutta ei meidän tarvinnut. Myyjä ei valittanut tuomiosta, vaan maksoi koko hinnanalennuksen viivästyskorkoineen kesään mennessä. Oikeusturvavakuutuksemme kattoi noin kolmanneksen asianajajamme palkkiosta, ja lopun maksoimme myyjän rahoista.

Tilille jäi penninhyrrä ja käteen hometalo täynnä tärkeää törkyä. Olomme oli tyhjä ja vapaa.

rusotaivas

 

51. Uuden maailman alku

Muistan joskus homehornansilmässä tokaisseeni isännälle, että asia ratkeaa sitten kun sillä ei ole enää niin väliä, kun meidän onnemme tai onnettomuutemme ei enää lepää talon kohtalon varassa. Ja niin kävi. Meillä oli taas kaikki mitä tarvitsimme: toisemme, terveys ja pieni, mutta onnentäysi koti ihan liki taivasta, Pispalan kauneimmalla kadulla.

Ja eipä aikaakaan, kun meillä oli taas Unelma.

Oikeudenkäynnin aikana olimme jutelleet todistajaksi kutsumamme rakennus- ja yhdyskuntatekniikan lehtorin kanssa mahdollisuudesta purkaa homemörskä ja rakentaa paritalo tilalle. Hän osoitti meille kollegansa, jolla oli hanskassa pientalorakentamisen kustannusrakenne ja tilauskirjassa projektin verran tilaa, ja ryhdyimme hänen kanssaan selvittelemään, olisiko paritalon rakennuttaminen mahdollista.

Eräänä kevätpäivänä menimme mittailemaan talon pihaa vastaavan mestarin kanssa. Isäntä jutteli pääsuunnittelijan kanssa ja tämä naputteli laskimeen lukuja, räknäsi uudisrakennuksen kokonaishintaa antamiemme neliöiden pohjalta. Minä katselin taloa, joka jurotti hallavana ja haisevana paikallaan, ja minun kävi jo vähän sääli sitä, sääli menneiden sukupolvien työtä ja ponnistusta, ja sääli niitä vähiä vuosia, joina yli 60-vuotias talo oli tärvätty ja myrkytetty haaskaksi. Nyt se odotti tontilla enää kauhakuormaajaa.

Kuloruoho läpötti talven jäljiltä lysyssä maassa kuin kuolleen koiran turkki, mutta siellä täällä hapsotti jo vehreitä tupsuja sirkat sirrillään uuteen suveen ja nousuun. Pispalanharju kohosi edessämme kirjavana kuin keskenjäänyt koripunos; siellä täällä harotti puita loimina, ja talot oli kudottu niiden lomaan limittäin, iloiseksi sikermäksi uutta ja vanhaa, vaurasta ja raihnasta. Olisiko se mahdollista; voisimmeko mekin rakentaa tänne vielä itsellemme kodin?

– On se. Myö tehhään talo, isäntä tuumasi, kun vastaava mestari tokaisi ratkaisevan  luvun. Mieheni hymy oli hyvä ja leveä kuten aina aiemmin, kolme vuotta sitten ja nyt taas.

Yksi maailma oli loppunut ja uusi alkamassa. Jälleenrakennuksestamme kerrotaan blogissa

https://kodinpunontaa.blogspot.com/

Tervetuloa mukaan!

pispalankevät1